Kokemusasiantuntijat palveluita kehittämässä

Blogi | 16.12.2016

voikukkas
Vuosia sitten VOIKUKKIA työntekijöillä oli haave.

Vanhempien osallisuus.

Halusimme sijoitettujen lasten vanhemmat ja heidän kokemuksensa esiin kehittämistyössä.

Kokemusasiantuntijat, VOIKUKKIA- vertaistukiryhmän käyneet vanhemmat, Vanhempain raatilaiset ja VOIKUKKIA- ohjaajat ovat kertoneet vanhempien viestiä eteenpäin.

Vuosien aikana olemme tutustuneet ainutlaatuiseen porukkaan kokemusasiantuntijoita. Vanhemmat ovat lähteneet rohkeasti mukaan kehittämistyöryhmiin ja paneeleihin. Yhtä rohkeasti heitä on pyydetty mukaan. Kiitos kuuluu verkostoillemme ja ammattilaisille jotka ovat uskaltaneet rikkoa raja-aitoja.

Aito kuuleminen tarkoittaa myös sitä että, kritiikkiä osataan ottaa vastaan ja muutoksia tehdä.

Pikkuhiljaa olemme päässeet siihen tilanteeseen, että vanhemmat ovat toiminnallemme korvaamaton voimavara. Ilman vaikuttamishaluisia vanhempia VOIKUKKIA- toiminta ei olisi saanut ääntään kuuluviin yhtä hyvin.

Kysyessäni erään pitkän seminaaripäivän jälkeen vapaaehtoisena VOIKUKKIA- kehittämistoimintaan osallistuvalta vanhemmalta, miksi olet mukana kehittämistyössä, oli vastaus: ”en halua kenenkään joutuvan kokemaan sitä mitä minun perheeni koki”.

Viesti vanhemmilta on yksikertainen: ”apua on saatava ajoissa”. Ketään ei saa jättää kriisin keskellä yksin.

Raja-aitojen rikkominen, vanhempien, lasten ja nuorten aito kuuleminen ja osallistaminen on johtanut siihen, että vuonna 2016 haaveemme on toteutunut moninkertaisesti.

VOIKUKKIA- kehittäjävanhemmat ovat mukana monella eri tasolla asiakastyön kehittämisessä. Pohjois- Savon lastensuojelun kehttämisyksikössä on tehty uraa uurtavaa työtä VOIKUKKIA- vertaistukihenkilöiden ja muun vertaistyön parissa.

Lukuisat vertaisohjaajamme, vapaaehtoiset vanhemmat, luovat uskoa ja toivoa vertaisryhmiin osallistuville vanhemmille. Tukihenkilötyön kehittämiseen on ilmoittautunut jo joukko innokkaita vanhempia.

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman keväällä 2016. Ohjelmaan liittyvässä LAPE-kärkihankkeessa tärkeänä lähtökohtana on kaikissa palveluissa vahvistaa lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa osallistumista sekä kokemusasiantuntemuksen huomioimista.

VOIKUKKIA- kehittäjävanhemmat ovat olleet mukana niin kuulemisissa kuin työryhmissäkin.

Ilman aktiivisia vapaaehtoisia vanhempia VOIKUKKIA vaikuttamis- ja tukityö ei olisi mahdollista.

Lämpimät kiitokset joka ikiselle VOIKUKKIA- toiminnassa olevalle vanhemmalle! Te muutatte maailmaa paremmaksi paikaksi pieni pala kerrallaan.

LAPEn erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä 16.12.2016.

Heidi Sundwall
Projektisuunnittelija
VOIKUKKIA- tukihenkilöprojekti 2016-2018


« Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: »

Haku