Yhtä sukua rikkaampi
Mummulla oli keltainen talo ja iso mansikkamaa. Joka kesä matkasimme junalla hänen luokseen. Takaisin tullessa meillä oli aina ämpärillinen mansikoita mukanamme ja mahat pullollaan mummun tarjoiluista.
Olen vasta aikuisena tajunnut kuinka ainutlaatuista tämä oli. Minulla oli yksinhuoltajaäiti enkä tavannut isääni juuri ollenkaan. Silti joka kesä äiti vei meidät veljeni kanssa tapaamaan isän puolen sukulaisia. Saan kiittää äitiäni siitä, että minulle muodostui suhde niin isänäitiini, kuin täteihin, setiin ja serkkuihin. Tämä kaikki siitä huolimatta, ettei suhdetta isään oikeastaan ollut.
Kun lapsen vanhemmat eroavat, ulottuu eron vaikutus usein myös sukulaisiin ja muihin läheisiin. On meidän aikuisten vastuulla pitää huoli siitä, etteivät lapselle merkitykselliset ihmissuhteet katkea vaikka aikuisten suhde päättyykin. Siinä missä vanhempien on opittava tulemaan toimeen vanhempina, vaikka eivät enää ole pariskunta, heidän pitäisi ulottaa katseensa myös muihin lapselle tärkeisiin ihmisiin ja varmistaa, ettei lapsi menetä heitä eron myötä.
Aina suhteiden säilyttäminen ei ole helppoa. Eikä asiaa pitäisi jättää vain eronneiden vanhempien vastuulle. Myös läheiset ja sukulaiset voivat kysyä lapselta ketkä ovat hänelle tärkeitä ihmisiä ja pyrkiä sitten huolehtimaan siitä, että lapselle tärkeät ihmiset pysyvät hänen elämässään.
Minun äitini toimi viisaasti ja olen siksi kokonaisen suvun rikkaampi. Vain siksi, että äiti venyi sen verran, että vei meidät mummulaan kerran kesässä.
Pauliina Lehtinen
toiminnanjohtaja
« Edellinen kirjoitus: ”Sukupuusta löytyy se kompassi, jonka avulla kuljemme ihmissuhdeviidakossa”
Seuraava kirjoitus: Halutaan kristallipallo! »