Mistä apua?
Usein vanhempien ero herättää kysymyksiä, ajatuksia ja erilaisia tunteita lapsissa ja nuorissa. Eroon liittyvistä asioista voit jutella vanhempien, kavereiden tai muiden sinulle tärkeiden ihmisten kanssa.
Joskus voi tuntua siltä, että haluaisi jutella jonkun ulkopuolisen kanssa. Se voi olla opettaja, koulururaattori- tai psykologi. Lasten eroryhmissä ja nuorten erotyöpajoissa tapaat muita vanhempien eron kokeneita ja huomaat, ettet ole yksin. Voit myös omalla kokemuksellasi auttaa muita.
Olisi hyvä, jos vanhempien erosta voisi puhua jonkun ulkopuolisen kanssa. Vaikka joku sellainen ihminen, joka tietää jotain eroista. Sellaista tukea olisin kaivannut.
Oli hyvä kun sain kertoa kuraattorille vanhempien riitelystä. Se auttoi .
Tässä muutama nettilinkki, joista voi olla apua kun haluat käsitellä asioita itseksesi. 100 asiaa erosta sivulta löydät nuorten esittämiä kysymyksiä ja vastauksia vanhempien eroon liittyen. Tunnepelissä pääset tutustumaan erilaisiin eroon liittyviin tunteisiin ja videoihin, jossa vanhempien eron kokeneet nuoret kertovat kokemuksistaan. Huonepelin ovien takaa löydät eroon ja sen tuomiin muutoksiin liittyviä tehtäviä.

Erossa vanhempia ja lapsia voivat auttaa monet eri ammattilaiset. Lastenvalvoja auttaa vanhempiasi sopimaan sinun arkesi asioista eron jälkeen. Lastenvalvojan tehtävänä on selvittää myös sinun mielipiteesi asioista. Apua eroon saa kunnan palveluista, mutta myös järjestöt, seurakunnat ja muut yksityiset toimijat tarjoavat tukea erotilanteessa. Ero palveluja ja tietoa erosta on koottu Apua eroon -sivuille. Ruotsinkielellä tukea ero- ja uusperhetilanteissa tarjoaa Barnavårdsföreningen.
Käytiin vanhempien kanssa yhdessä juttelemassa perheneuvolassa siitä miltä tuntuu asua kahdessa kodissa.