Haemme projektisuunnittelijoita eroauttamisen hankkeeseen

Tiedote | 22.12.2022

Olemme saaneet STEA:lta rahoitukseen kolmivuotiseen (2023–2025) Lapset mukana -Lapset osaksi perheen päätöksen tekoa-hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on lasten osallisuuden vahvistaminen maahan muuttaneissa perheissä ja vanhempien erotilanteissa. Hankkeessa kehitetään yhdessä perheiden ja ammattilaisten kanssa lasten osallisuutta vahvistavia työkäytäntöjä ja menetelmiä.

Etsimme kahta kehittämisestä syttyvää projektisuunnittelijaa, jolla on valmius ottaa hanke haltuun. Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto (esimerkiksi sosionomi tai sosionomi YAMK, sosiaali- tai yhteisöpedagogi tai yliopistollisia opintoja esimerkiksi yhteiskunta- tai valtiotieteistä), kokemusta perheiden kanssa työskentelystä ja lapsen osallisuuden vahvistamisesta.

Arvostamme kokemusta esimerkiksi palvelumuotoilusta, hanke- ja projektityöstä, perheoikeudellisesta työstä tai perhepalveluista, kouluttamisesta, tutkimuksesta ja tiedon tuottamisesta. Toivomme hakijoita monenlaisella osaamisella ja erilaisista taustoista. Etsimme työparia, jonka osaaminen täydentää toisiaan ja myös Kasperin muuta osaamista.

Toivomme Sinulta itsenäistä työotetta, oma-aloitteisuutta ja hyviä tiimityön taitoja. Olet rohkea ja ennakkoluuloton työskentelemään eri taustoista tulevien perheiden kanssa. Työ sisältää matkustamista sekä jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä. Toimistomme sijaitsee Oulunkylässä, etätyöhön on hyvät mahdollisuudet. Projektisuunnittelijat kuuluvat Kasperin erotiimiin. Tiimissä on vahvaa eroauttamisen asiantuntijuutta ja saat tiimivastaavan tuen työhösi.

Tarjoamme Sinulle:

• Monipuoliset tehtävät kiinnostavassa hankkeessa, jossa työtä tehdään sekä ammattilaisten että perheiden kanssa yhdessä
• Kasperin työyhteisön tuen työllesi sekä työnohjauksen
• Hyvät työsuhde-edut, kuten lounasedun, virike-edun, 37,5h viikkotyöajan (sis. ruokatauko), sekä mahdollisuuden käyttää tunti viikossa työaikaa omatoimiseen liikuntaan


Työ alkaa sopimuksen mukaan maaliskuussa 2023, kun lopullinen päätös hankkeen rahoituksesta saadaan. Palkka on 3243e/kk.


Jätä hakemuksesi 18.1.2023 klo 16 mennessä osoitteeseen rekrytointi@suomenkasper.fi. Otsikoi viestisi LAPSET. Tallenna hakemus ja CV samaan tiedostoon ja nimeä se SUKUNIMI_KASPER. Liitä hakemukseen kahden suosittelijan yhteystiedot, olemme heihin yhteydessä tarvittaessa myöhemmin rekrytoinnin edetessä.
Käytämme ennakkotehtävää rekrytoinnissa. Haastattelut järjestetään viikolla 4.
Lisätietoja avoinna olevasta tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Sanna Välimäki sanna.valimaki@suomenkasper.fi tai puh. 044 4934 546

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry on perheiden ja perhesuhteiden asiantuntijajärjestö. Edistämme perheiden hyvinvointia, osallisuutta sekä perheiden ja perheenjäsenten kokemusten kuulemista yhteiskunnassa ammattilaisten rinnalla. Teemme töitä erityisesti vanhempien eron kokeneiden lasten ja nuorten kanssa sekä lastensuojelun asiakkaana olevien lasten ja nuorten vanhempien kanssa.

Haku