Vanhempien kehittäjäryhmä
Kehittäjävanhempiin kuuluu 15 vapaaehtoista vanhempaa eri puolilta Suomea. He ovat mukana kehittämässä sijoitettujen lasten vanhempien tukimuotoja ja palveluita.
Nämä vapaaehtoiset kokemusasiantuntijat tuovat esiin vanhempien kokemuksia ja ääntä. Vapaaehtoista vaikuttamistyötä tarvitaan jotta lastensuojelun palveluita saataisiin muutettua paremmin perheiden tarpeisiin vastaaviksi.
Kaikkia vapaaehtoisiamme yhdistää halu vaikuttaa palveluiden kehittämiseen. Osa vapaaehtoisista on aiemmin toiminut vertaisohjaajina, tukihenkilöinä ja kokemusasiantuntijoina VOIKUKKIA-toiminnassa. He myös voivat mahdollisuuksiensa mukaan toimia yhteyshenkilöinä alueidensa muihin vanhempiin ja järjestää alueellaan tapaamisia.
Miksi Kehittäjävanhemmat?
” Minä haluaisin vaikuttaa siihen hetkeen, kun lapsi tai nuori syystä tai toisesta joutuu kotoa lähtemään. Että vanhemmat tai vanhempi saa konkreettista kriisiapua halutessaan heti. Että hänelle tiedotetaan kehen voi olla yhteydessä mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Että vanhemmasta otetaan lempeästi kiinni, silloin jos hän putoaa. Hän on tärkeä. Kallis. Lapsen vanhempi. Häntä ei saa kaiken kiireen ja kriisin keskellä unohtaa”. – kehittäjävanhempi 2020
”Parasta kokemusasiantuntijuudessa on toisten tukeminen ja toimia vanhempien äänenä” – kehittäjävanhempi 2017
”Se kun saan olla mukana viemässä tärkeää asiaa eteenpäin. Näkee kuinka joku saa elämän syrjästä kiinni ja tuntee itsensä jälleen tärkeäksi ja hyväksi vanhemmaksi ymmärtäen, ettei kukaan ole täydellinen.” – tukihenkilö 2017
”Että pystyy auttamaan vanhempia hankalassa tilanteessa.” – vertaisohjaaja 2017
”Kokemuksemme on osoittanut, että vanhemmat itse ovat parhaita perustelemaan vanhempien tukemisen hyödyn”. – VOIKUKKIA- työntekijä
Kehittäjävanhemmat vaikuttamistyössä
Lastensuojelun ammattilainen/kehittäjä! Vapaaehtoisemme ovat osallistuneet mm. tutkimuksiin, palvelujen ja materiaalien kehittämiseen ja puheenvuoroihin. Kysy lisää ja tai kutsu VOIKUKKIA- tiimi ja vapaaehtoisemme mukaan omaan kehittämistyöhösi. Tavoitat meidät sähköpostitse: voikukkia@suomenkasper.fi
Vuonna 2018-2019 vanhemmat vaikuttivat Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) ja alueellisissa ja maakunnallisissa lastensuojelun kehittämisverkostoissa ja paikallisissa kehittämisryhmissä.
Lue blogikirjoitus jälkihuollosta tästä.
Kehittäjävanhemman kannanotto Pirkanmaan Lapen blogissa
”Kun asiakas on kriisissä ja heikko, vuosia kestäneessä sietämättömässä tilanteessa lannistunut ja epätoivoinen, tarvitaan kohtaamiseen lujuutta ja selkärankaa. Vahva ammatillisuus/ammattilainen kuuntelee aidosti, puhuu avoimesti, on vastavuoroinen, kyselee, on utelias, kyselee vähän lisää, haastaa hyvällä, haluaa kuulla miten asioiden laita oikeasti on ja tarvittaessa on valmis toimimaan.”
Kehittäjävanhemmat mukana vaikuttamassa Etelä-Pohjanmaan lastensuojelun kehittämisessä, lue lisää tästä linkistä.
