SOIHTU-valmennus

Kenelle?

SOIHTU-valmennus on tarkoitettu vanhemmille, joilla on omakohtainen käsitelty kokemus lastensuojelusta vanhempana ja halu toimia lastensuojelussa tukena ja toivon tuojana sitä tarvitseville toisille vanhemmille. Kokemusvanhemmat saavat valmennusta sekä tukihenkilöinä, että kokemusasiantuntijoina toimimiseen, mutta voivat jatkossa valita, toimivatko he molemmissa rooleissa vai vain toisessa.

Mitä valmennus pitää sisällään?

SOIHTU-valmennus toteutetaan kolmen valmennuspäivän ja yhden intensiiviviikonlopun mittaisena. Lisäksi valmennukseen sisältyy kokemusasiantuntijana ja/tai tukihenkilönä toimimisen harjoittelua ohjatusti sekä henkilökohtaista ohjausta ja pienryhmä työskentelyä valmennusprosessin aikana. Valmennus sisältää mm. tutustumista lastensuojelun prosesseihin, tietoa traumaattisen ja kriisissä olevan ihmisen kohtaamisesta, oman tarinan ja taustan työstämistä, oman kokemustoimijuuden kehittämistä ja omien rajojen tunnistamista auttamistyössä. Valmennuksen kesto on 60 tuntia. SOIHTU-valmennuksessa täyttyy Kokoa -koulutetut asiantuntijat Ry:n koulutussuositukset kokemusasiantuntijatoimintaan.

Miten valmennukseen pääsee mukaan?

Kaikki valmennukseen hakeneet kutsutaan haastatteluun ja osallistujat valitaan mukaan haastattelun perusteella. Haastattelussa on mahdollista pohtia omia valmiuksia valmennukseen lähtemiseen ja kokemusvanhempana toimimiseen sekä kysyä tarkemmin valmennuksen sisällöstä. Pohdimme myös, mitkä mahdollisuudet valmennettavalla on käytännössä toimia tukihenkilön tai kokemusasiantuntijan tehtävässä.

Missä valmennetut tukihenkilöt ja kokemusasiantuntijat tulevat toimimaan?

Jokaisella valmennettavalla vanhemmalla olisi hyvä olla oma taustaorganisaatio, joka sitoutuu yhteistyöhön vanhemman kanssa ja valmennettujen vanhempien toimintaan mukaan ottamisen kehittämiseen omassa organisaatiossaan. Kokemusvanhemmat voivat ilmoittautua mukaan valmennukseen, vaikka heillä ei vielä olisi tiedossa olevaa taustaorganisaatiota itselleen. Yritämme löytää sellaisen jokaiselle!

Lastensuojelun ammattilaisille, jotka toimivat vanhempien taustaorganisaatioissa, järjestämme osana valmennusta ”OSALLISUUSKOUTSI-valmennuspäivän”. Osallisuuskoutsit ovat valmennettavien vanhempien yhteyshenkilöitä organisaatiossa ja toimivat vanhempien tukena. Osallisuuskoutsien valmennuksen tavoitteena on antaa tarvittavat tiedot kokemusasiantuntijuudesta, tukihenkilötyöstä sekä vinkkejä soihtuvanhemman tukemiseen. Lastensuojelun organisaatiot voivat ilmoittautua mukaan, vaikka heillä ei vielä olisi tiedossa kokemusvanhempaa valmennukseen lähetettäväksi. Yritämme löytää sellaisen jokaiselle! Organisaatiot voivat ilmoittautua mukaan suoraan yhteyshenkilöille. Yhteystiedot löytyy sivun lopusta.

Huomio ammattilaiset! Järjestämme to 9.3. klo 13:30-15 teamsissa infotilaisuuden hyvinvointialueille, jossa kerrotaan SOIHTU-valmennuksesta ja kokemusasiantuntijoiden hyödyntämisestä lastensuojelutyössä. Ilmottaudu mukaan täällä.


SOIHTU-valmennus 2023:

23.3.2023 klo 9-16 Helsinki (Oltermannintie 8)

20.4.2023 klo 9-15:30 etänä teams-alustalla

25.5.2023 klo 9-15:30 etänä teams-alustalla

8.-10.9. Valmennus-viikonloppu, paikka ilmoitetaan myöhemmin. (sisältää täysylläpidon)

Osallistujat maksavat itse matkakulunsa valmennuspäiviin, muilta osin valmennus on maksuton.

Haku vuoden 2023 koulutukseen on päättynyt.

Lisätietoja:

Päivikki Mysirlakis, p. 050 439 6639, paivikki.mysirlakis@suomenkasper.fi

Armi Ahvenainen, p. 050 3743 279, armi.ahvenainen@suomenkasper.fi

Haku