Lastensuojelun kriisissä vanhempien rinnalla

Tampereen lastensuojelun avohuolto ja tehostettu perhetyö

Lastensuojelun arki on hektistä, erityisesti kriisitilanteissa. Lapsen tilanteen selvittely ja järjestäminen ohjaa toimenpiteitä eikä työntekijöillä ei ole riittävästi aikaa vanhempien kohtaamiseen. Vanhemmat kokevat usein jäävänsä tilanteissa hyvin yksin, olevansa epätietoisia siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä vaikuttaa yhteistyösuhteeseen työntekijöiden kanssa sekä vanhempien asenteisiin lastensuojelua kohtaan.

Mitä haluttiin tehdä toisin?

Kehittämistyön tavoitteena oli lisätä vanhempien tulla paremmin kuulluksi kriisitilanteissa kuten lapsen huostaanotossa tai kiireellisessä sijoituksessa. Haluttiin lisätä vanhempien kokemusta siitä, että he ovat osa prosessia ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa lapsiinsa liittyviin asioihin. Vanhempien toivottiin voivan kokea, että he ovat lapselleen tärkeitä ja että he saavat apua. Kehittämistyön idea tuli vahvasti vanhempien toiveesta ”kun olisi edes joku, jolle voisi puhua”.

Mitä tehtiin toisin?

Toteutus toimi niin, että kun vanhemmalla oli tarvetta käydä läpi lapsen prosessiin liittyviä tunteita, työntekijä ehdotti tapaamista tehostetun perhetyön ohjaajan kanssa. Ensimmäinen tapaaminen oli joko yhdessä sosiaalityöntekijän ja perhetyön ohjaajan kanssa tai ohjaaja tapasi vanhemman yksin.

Tapaamisissa vanhemman kanssa puhuttiin vapaasti vanhemman toivomasta näkökulmasta tilanteeseen. Akuutin tilanteen selvittelyn lisäksi vanhempi sai kertoa tilanteen herättämistä tunteista (syyllisyys, riittämättömyys, pelko, suru jne). Yhdessä voitiin etsiä myös voimavaroja ja selviytymiskeinoja ja pohtia vanhemmuuden roolin muuttumista ja riittävän hyvää vanhemmuutta. Vanhemmille annettiin tietoa vertaistuesta, kuten Kasper ry:n verkkotapaamisista ja Voikukkia-ryhmistä.

Mitä uudella työtavalla saavutettiin?

Palautteet vanhemmilta olivat positiivisia. Vanhemmat olivat tapaamisen jälkeen selvästi rauhallisempia, hätääntyneet soitot sosiaalityöntekijöille loppuivat lähes kokonaan. Onnistuneen ”kriisinpurun” jälkeen vanhempien toimintakyky ja jaksaminen tuntuivat parantuneen, minkä voi ajatella heijastuvan myös sijoitetun lapsen hyvinvointiin.

Kriisitilanteen purku auttoi tulevia prosesseja ja aikatauluja myös sosiaalityöntekijän kanssa ja hätääntyneiden ja vihaisten puhelujen vähentyminen helpotti myös sosiaalityöntekijöiden työtä.

Pohdittavaa jatkoon

Lyhyen pilottivaiheen jälkeen tämä kehittämistyö olisi tarvinnut enemmän aikaresursseja toteutuakseen laajemmin. Saadut kokemukset olivat kuitenkin niin hyviä ja kannustavia, että toivottavasti tämäntyyppinen työskentely löytää vielä laajasti paikkansa lastensuojelun prosesseissa. Kokemusasiantuntijoilta saadun palautteen mukaan tällainen toiminta olisi ollut juuri sitä mitä he olisivat omissa asiakkuuksissaan kaivanneet. Seuraavaksi voisi ottaa mukaan myös koulutetut kokemusasiantuntijat vanhempien tueksi.