Nuorten kokemuksia vanhempien erosta on koottu kirjaksi

Tiedote | 7.3.2019

Miten nuori kokee vanhempien eron? Mikä erossa huolettaa tai auttaa erosta selviämisessä? Tänään ilmestyvässäVälikädessä – kirjassa nuoret kertovat omin sanoin tunteistaan ja ajatuksistaan vanhempien erosta.  

 ”Kukaan ei ole missään kohtaa eroa kysynyt, että miltä musta tuntuu tai haluaisinko jutella jonkun aikuisen kanssa. Sitä olisin toivonut.” 

 

”Työssämme lasten ja nuorten eroauttamisen parissa olemme huomanneet, että vanhempien erotessa moni nuori kokee jäävänsä yksin. Kokemustemme mukaan vertaistarinat tuovat toivoa erosta selviytymiseen.  Näiden nuorten kokemukset ansaitsevat tulla kuulluksi ja tueksi muille nuorille.”, toteaa Miia Lehtonen, toinen kirjan tekijöistä.  

”Halusimme tuoda nuorten oman äänen kuuluviin, sillä eroa käsitellään usein vanhemmuuden näkökulmasta ”, toinen kirjan tekijä Minna Jaakkola jatkaa.  

Välikädessä on kirja nuorille, joiden vanhemmat ovat eroamassa tai eronneet. Samalla kirja antaa aikuisille mahdollisuuden kurkistaa nuorten ajatuksiin vanhempien erosta. Kirjassa nuoret kertovat myös toiveensa vanhemmille:  

  1. Sopikaa riitanne, etten joudu välikäteen. 
  2. Haluan tietää eron syyn. 
  3. Minua pitää kuulla asumisjärjestelyihin liittyen. 
  4. Älä anna lupauksia, joita et voi pitää. 
  5. Kertokaa monta kertaa, ettei ero muuta rakkauttanne minuun. 

 Kirjaa varten olemme Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry:ssä keränneet kokemuksia vanhempien eroon liittyen yli sadalta 11-20 -vuotiaalta nuorelta eri tavoin. Tarinoita on kerätty kohtaamalla nuoria Kasperin erotyöpajoissa ja vertaisryhmissä sekä haastattelemalla ja keräämällä nuorten kirjoituksia aiheesta.   

”Välikädessä-kirjan tekemisessä minut pysäytti se miten nuoret niin innolla halusivat olla mukana. Into nousi siitä, että he halusivat auttaa ja tukea muita, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa. Toivon, että kirja auttaa nuoria käsittelemään vanhempiensa eroa ja muistuttaa siitä, että eron ei tarvitse olla maailman loppu.”, toteaa Jaakkola.  

”Meidän perheessä ero oli selvästi hyvä ratkaisu, sillä sen jälkeen asiat on menneet paljon paremmin kuin ennen eroa.”  

Välikädessä -kirjaa voi tilata Kasperin verkkokaupasta hintaan 20€.

Haku