Puhutaan erosta yhdessä!

Tapahtuma |

Lasten eroryhmä verkossa yhdessä aikuisen kanssa

Kasperissa aloitamme tammikuussa 2021 ensimmäisen lapselle ja vanhemmalle suunnatun, yhteisen verkkoryhmä vanhempien eron käsittelyyn. Ryhmä on suunnattu 6-8 vuotiaille lapsille, yhdessä aikuisen kanssa.

Ryhmän tavoitteena on auttaa lapsia käsittelemään vanhempien eroon liittyviä tunteita ja eron tuomia muutoksia arjessa muiden samankokeneiden kanssa. Lapsen ja aikuisen osallistuminen ryhmään yhdessä myös lisää puhetta erosta arjessa.

Lapsi osallistuu ryhmään yhdessä hänen arjessa mukanaan olevan aikuisen kanssa, ryhmään osallistuva aikuinen voi vaihdella ryhmän aikana. Esimerkiksi kahdessa kodissa asuva lapsi voi osallistua ryhmään vuorotellen molempien vanhempien kanssa. Lapsen on mahdollista osallistua ryhmään myös jonkun muun kuin oman vanhemman kanssa. Tärkeää on lapsen ja aikuisen välinen suhde ja että he voivat jutella vanhempien eroon liittyvistä tunteista ja ajatuksista.

Ryhmä on maksuton ja osallistujille lähtetään materiaalipaketti, jossa on ryhmän aikana tavittavat materiaalit. Ryhmän aikana lapsille ja aikuisille annetaan myös kotitehtäviä ryhmäkertojen välillä, joita on mahdollista tehdä molempien vanhempien kanssa. Osallistujilla tulee olla tietokone tai tabletti, jonka kautta osallistua ryhmään.

Ryhmä kokoontuu ZOOM -työtilassa klo 17.00-18.15 tiistaisin 19.1.-16.2. välisenä aikana.

RYHMÄ TÄYNNÄ

Lisätietoja ryhmästä:

Reetta.toivonen@suomenkasper.fi

p. 0445797989

Haku