Vapaaehtoiset vanhemmat uranuurtajina vanhempien äänen esiin nostamisessa lastensuojelussa

Blogi | 10.9.2020

Vuosien varrella VOIKUKKIA-toiminnassa mukana olleet kokemusasiantuntijavanhemmat ovat kehittäneet toimintaamme ja materiaalejamme, mutta sen lisäksi vielä tärkeämmäksi on muodostunut paikallisen ja valtakunnallisen lastensuojelun kehittäminen erilaisten työryhmien, verkostojen, kuulemisten, puheenvuorojen ja julkaisujen kautta. Ilman vapaaehtoisiamme, toimintamme olisi hyvin erilaista. Heidän jaetut kokemuksensa ovat merkityksellisiä juuri vaikuttamistyössä.

Toiminnassamme mukana olevien vanhempien halu vaikuttaa, ja sitä kautta halu auttaa muita perheitä vastaavissa tilanteissa on ollut voimakasta. Halu vaikuttaa ja auttaa pohjautuu niin omiin kokemuksiin kuin vertaistoiminnan kautta kuultuihin muiden kokemuksiin. Motivoijana toimivat niin hyvät kuin huonotkin kokemukset ja ehkä useimmiten juuri näiden kahden ristiriita. Perheitä voidaan kohdata ja auttaa inhimillisesti ja vaikuttavasti mutta aina niin ei kuitenkaan tapahdu.

Toimiva kehittäminen ei ole pelkästään epäkohtien esiin nostamista, vaikka sillekin on oltava paikkansa. Jos todella haluaa olla vaikuttamassa parempaan lopputulokseen, on myös pystyttävä osallistumaan toimivampien mallien luomiseen.  Tämä edellyttää asioiden näkemistä laajemmassa yhteydessä ja toimintamallien ja käytäntöjen vaikutusten pohtimista ei vain omalta kohdalta, vaan myös monien erilaisten asiakkaiden osalta.

Yhdessä pohtimisen areenaksi kutsuttiin koolle alun perin vuonna 2014 Vanhempain Raadit ja myöhemmin Kehittäjävanhemmat. Rohkeat vapaaehtoisemme ja vertaisohjaamme ovat tehneet lähtemättömän jäljen VOIKUKKIA- toimintaan. Muun muassa Kasper ry:n Vanhempien ääni lastensuojeluun -osallisuushanke, joka aloitti toimintansa keväällä, on syntynyt vanhempien toiveiden ja ideoiden perusteella. VOIKUKKIA- toiminnan vapaaehtoiset vanhemmat ovat olleet uranuurtajia vanhempien äänen esiin nostamisessa.

Keväällä alkanut koronaepidemia haastoi meidät työntekijätkin toden teolla. Olimme juuri aloittaneet toiminnan uuden ryhmän ja uusien kehittäjävanhempien kanssa. Joskus tiukoissa paikoissa, tai kiireen keskellä, meillä on tapana muistuttaa toisiamme motostamme ”Kaikki järjestyy”- ja niin järjestyi nytkin. Tilanne vaati uuden opettelemista ja rutkasti kärsivällisyyttä mutta niin vain homma on edennyt!

Uuden kehittäjäryhmän toiminta aloitettiin verkossa ja pääsimme aloittamaan tutustumisen toisiimme. 14 idearikasta ja rohkeaa vanhempaa ympäri Suomen ovat jo kesän kuluessa ehtineet ideoida ja innostua monesta asiasta. Kiitos! Tulossa on vanhempien ideoimaa materiaalia lastensuojelulaitosten työntekijöille, on kommentoitu vanhemmille suunnattua selko-opasta Kehitysvammaisten Tukiliitolle ja työstetty materiaaleja voikukkia.fi sivuille. Puhumattakaan siitä, että uudet vanhempamme ovat innolla heittäytyneet mukaan mm. THL:n ja muiden järjestöjen asiantuntijoilta tulleisiin yhteydenottoihin, kommenttipyyntöihin, verkkoseminaareihin, kehittämisryhmiin ja verkkotuen kehittämiseen– vaikuttamistyötä parhaimmillaan!

Ensi viikon loppupuolella kokoonnumme jälleen yhteen kehittäjävanhempien kanssa. Sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Eikä vähiten vanhemmat vaan myös me voikukkia-väki! Yhdessä kehittämisen lisäksi, kohtaaminen, kuuleminen ja yhdessä oleminen on ollut aina tärkeintä tapaamissamme. Mahdollisuus jakaa yhteisiä ja omia kokemuksia on aina ollut olennainen elementti tapaamisissamme. Nauramisen ja syömisen lisäksi, tietysti! Toki on käyty avannossakin ja istuttu leirinuotioiden ääressä. Mitähän tänä syksynä keksitään?

Heidi Sundwall ja Mareena Heinonen


Haku