Se päivä kun maailma jatkoi kulkuaan

Blogi | 2.7.2018

Avun pyytäminen voi olla joskus tosi vaikeaa.
Kun selvittämättömien asioiden eräpäivä on karannut käsistä ja paperipino kaatuu niskaan tai kun ei edes voi nousta sängystä saati vastata yhteenkään puheluun.
Silloin yhden pienenkin asian setviminen yhdessä voi auttaa eteenpäin.

Onko rinnallasi silloin joku tukena?
Joku, joka kysyy sinulta voinnistasi, eikä luovuta, vaikka et vastaa.
Joku, joka on vieressäsi, kun tuska, kipu ja epätoivo ovat voimakkaimmillaan.

Oikeita lohdutuksen sanoja ei ehkä ole, mutta läsnäololla on merkitys. Se, että voi kakaista ulos synkimmätkin aatokset ja pahimmat pelot- ja silti tietää, ettei toinen lähde viereltäsi mihinkään. Tukihenkilö löytää kadonneet avaimesi, sammuttaa päälle jääneen kahvinkeittimen ja muistuttaa syömisestä, juomisesta ja nukkumisesta. Muistuttaa siitä, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää suurimmankin kriisin keskellä.

Tukihenkilö vie sinut ulos, metsään, puistoon, rannalle tai kahville. Tukihenkilö tulee ehkä ovelle asti ja hakee sinut, ei jää odottamaan soittoasi. Hän ymmärtää sanoittakin, että suurimman tuskan keskellä ei jaksa soittaa tai viestittää kenellekään. Tukihenkilö kuuntelee sinua ja sinun tarpeitasi. Hän tietää, että joskus on hyvä olla vain ihan hiljaa yhdessä.

Jonain päivänä huomaat, että olet hengittänyt hetken kevyemmin, tuska on ollut poissa, vaikka vain muutaman minuutin, ja kyyneleetkin ovat antaneet silmillesi pienen kuivatustauon.

Huomaat ajattelevasi, miten kummallista onkaan, kun maailma jatkaa kulkuaan ympärillä, vaikka sinun maailmasi onkin pysähtynyt. Kuinka kesä on tullut etkä ole edes huomannut sitä.
Kuinka luonto on kaunis ja ilta-aurinko valaisee pitkään.
Kuinka voikukat ovat maalanneet pellot ja pientareet keltaisiksi ja taivas on kirkkaansininen.
Ja sinä hengität edelleen.
Toivoa on.

Heidi Sundwall
Blogin kirjoittaja on VOIKUKKIA- tukihenkilöprojektin projektisuunnittelija

Vanhempi, onko sinulla ollut tukihenkilö, kun lapsesi on ollut lastensuojelun asiakkaana?
Voit vastata kyselyyn mikäli sinulla on ollut tukihenkilö kun lapsesi on ollut lastensuojelun asiakkaana tai toivoisit toimintaa kehitettävän alueellasi.


Haku