Vapaaehtoisten päivä

Blogi | 5.12.2018

Tänään on vapaaehtoisten päivä- tärkeä päivä!

VOIKUKKIA- toiminnassa vapaaehtoistyömme ydin ovat sijoitettujen lasten vanhemmat. He ovat olleet monessa mukana vuonna 2018.

Kysyimme vapaaehtoisiltamme mitä toiminnassa mukana oleminen merkitsee:
Merkityksellisyys- menneistä vaikeuksista voi ammentaa
Tunne siitä, että auttaa perheitä
Tunne siitä, että arvostetaan ja kuullaan
Tunnen, että tämä on tärkeää työtä
Kouluttautuminen
Hyvä työ luo uusia mahdollisuuksia
Vertaisuus muilta kehittämistyössä
Korjaava kokemus-> muutos itsetunnossa, minua arvostetaan taustoista huolimatta
Saan kiitosta
Oma porukka, vertaisuus
Kun antaa pikkusormen- se vie koko käden

Kiitos teille rohkeat ja määrätietoiset vanhemmat, jotka ovat yhdessä kanssamme levittäneet viestiä perheiden tukemisesta.

Joka ikisen vapaaehtoisen, vertaisohjaajan, tukihenkilön, aluekoordinaattorin ja ohjaajan työn ansiosta, yhä useampi vanhempien kanssa työskentelevä sosiaalialan ammattilainen on tavoitettu.

Ilman vapaaehtoisiamme emme olisi saaneet yhtä tärkeimmistä tavoitettamme toteutettua: sijoitettujen lasten vanhempien tuen tarpeen esille nostaminen ja osallisuuden lisääminen jatkuu ensi vuonna.

Saimme tänään rahoittajaltamme STEA:lta myönteisen avustusehdotuksen- siitä kiitos kuuluu koko verkostollemme. Voikukkia haituvat jatkavat lentoaan!


Haku