Kukaan ei oo kysynyt tätä aiemmin

Blogi | 20.2.2019

Välikädessä– on Kasperin uusi kirja, jossa äänessä ovat vanhempien eron kokeneet nuoret.

Lasten ja nuorten eroauttamisen tiimin asiantuntijat Minna Jaakkola ja Miia Lehtonen kertovat kirjan tekoon osallistuneiden nuorten tarinoiden herättämistä ajatuksista ja tunteista.

Monelle nuorelle vanhempien ero on opettanut paljon siitä, mitä toivoo itse tulevaisuuden ihmissuhteilta ja varmuutta siitä, että selviää tulevaisuudessa erilaisista vaikeista asioista. Toivottavasti kirja lohduttaa montaa nuorta vanhempien erossa. Tästä syystä kirja kirjoitettiin”, kertoo kirjan tekijä Minna Jaakkola.

Nuorilla on sanottavaa, kun heitä pysähtyy kuuntelemaan

Välikädessä -kirjaa tehdessä on mieleeni jäänyt monta pysäyttävää hetkeä ja kohtaamista. Olen kiitollinen kaikesta yhdessä jaetusta. Olen usein jälkeenpäin ajatellut keskustelua erään nuoren kanssa. Kysyin, haluaisiko hän jutella vanhempiensa erosta. Nuori katsoi minua ihmeissään silmät suurina ja totesi hämmästyneellä äänellä: ”Kukaan ei ole multa koskaan kysynyt tätä aiemmin. No nyt kun kysyit niin miksipä ei.” Muistan vieläkin nuoren katseen, pienen ilahtuneen hymyn ja sen miten kysymykseni jälkeen riitti puhetta”, muistelee Miia Lehtonen.

Ero ei katoa mielestä puhumattomuudella ja vaikenemisella. Helposti ajatellaan, että jos nuori ei puhu erosta, hän ei myöskään ajattele sitä. Että kaikki on ihan ok. Kun tämän kirjan nuorille tuli mahdollisuus puhua, nousi esille kysymyksiä ilman vastauksia ja paljon omia pohdintoja. Moni nuori olisi toivonut, että olisi jo aiemmin kysytty: ”Miten sinä voit? Mitä sinä toivot?”

”Nuorten kokemukset koskettivat ja niitä kantaa mukanaan. Jäi huoli siitä, että moni nuori jää eron keskellä tosi yksin. Nuori osaa jo kyseenalaistaa vanhempiensa valinnat, hän kaipaa selityksiä, kantaa vastuuta vanhempien tunteista ja pystyy huolehtimaan tarpeen vaatiessa monista aikuisille kuuluvista asioista. Erokriisissä vanhemmat eivät aina pysty tarjoamaan riittävää tukea ja vastauksia nuorelle. Sen ymmärtää kyllä, mutta ehkä me muut voimme rohkeammin kysyä nuorelta, jonka perheessä on ero: miten menee?”, pohtii Minna Jaakkola.

Vertaistarinoiden voima

Kirjan tekemiseen osallistuneilla nuorilla oli vahva halu jakaa omat ajatuksensa ja kokemuksensa toisten saman kokeneiden nuorten käyttöön, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla ajatustensa kanssa yksin.

”Välikädessä -kirjan tekemisessä minut pysäytti se, miten nuoret niin innolla halusivat olla siinä mukana. Into nousi siitä, että he halusivat auttaa ja tukea muita nuoria, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa. Moni koki vahvasti, että toisten nuorten kokemukset auttoivat parhaiten silloin, kuin itsellä oli eron suhteen kaikkein vaikeinta. Toisaalta nuoret kertovat vahvaa viestiä siitä, että erosta kyllä selviää,” toteaa Minna Jaakkola.

”Jokaisella on omanlaisensa kokemus vanhempiensa erosta, mutta toisten tarinat ja ajatukset voivat toimia peileinä omille tuntemuksille. Ne tuovat myös lohtua; samassa tilanteessa on monia muitakin. Toisten kokemukset antavat uskoa siihen, että erosta selviää ja kaikki järjestyy”, kertoo Miia Lehtonen

Välikädessä-kirja julkistetaan 7.3. ja siitä voi tehdä ennakkotilauksen Kasperin nettikaupassa


« Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: »

Haku