Erosta toipuminen kestää
”Äitini Jean oli lopettanut lihansyönnin avioeron jälkeisten neljän kuukauden mittaan. Hän oli lopettanut yhtä ja toista. Äiti oli nyt valmis astumaan omaan elämäänsä innokkaana kuin vaikeaan matematiikantehtävään tarttuva koulutyttö.” (Kaikki lainaukset kirjasta Emma Cline: Tytöt)
14-vuotiaan Evien äiti on täysin keskittynyt omaan muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Vaikka fiktiivinen tilanne sijoittuu vuoteen 1969 ja kuumaan kesään Kaliforniassa, avioerokriisi näyttää varsin samalta vuosikymmenestä toiseen. Äiti ei pysty lainkaan näkemään tytärtään tai tämän tarpeita. Oman kriisin keskellä hän keskittyy etsimään itselleen uutta kumppania ja toipumaan miehensä lähdöstä. Oikeastaan äiti kaipaa kipeästi ymmärrystä tyttäreltään tässä vaikeassa tilanteessa.
Lapsen ja nuoren näkökulma eroon on helposti syyllisyyttä aiheuttava aihe. Viikonlopun HS julkaisi tulokset kysyttyään lukijoiltaan positiivisista elämänmuutoksista: ”Yksi muutos toistui monta kertaa: ero. ” Huonosta parisuhteesta lähteminen lisää osapuolten hyvinvointia mitä todennäköisemmin pidemmällä aika välillä ja tämä hyvinvointi on ehdottoman tärkeää myös lapsille. Lapset eivät kuitenkaan tarkastele asiaa samasta näkökulmasta.
Suvi Ahola kirjoitti kolumnissaan, että avioeron tuoma elämänmuutosahdistus kesti kahdeksan vuotta. Aika harvoin sanotaan ääneen, että oikeasti erosta toipuminen voi kestää vuosikausia. Melkein yhtä harvoin puhutaan siitä, että lapsi käsittelee vanhempiensa eroa jollain tapaa koko elämänsä. Toki on myös niin, että me kaikki käsittelemme suhdetta vanhempiimme läpi elämämme, mutta ero vaatii silti lapselta erilaista asemointia suhteessa vanhempiinsa eri kasvuvaiheissa.
Kuten kirjan Evie, lapset ja nuoret osaavat harvemmin heti eron jälkeen iloita vanhemman uudenlaisesta vapauden tunteesta, ”itsensä löytämisestä” tai uusista kumppaneista. Useimmiten nuori haluaisi kaiken pysyvän ennallaan ja universumin keskipisteen olevan mieluiten hänessä itsessään.
”Oli piinallista ajatella, että äidillä oli tarpeita; katsoin häntä ja halusin hymylläni osoittaa, miten hyvä meillä oli olla ihan kahdestaan. Mutta äiti ei katsonut minuun. Hän katsoi vain Frankia alttiina ottamaan vastaan sen, mitä Frank suvaitsi hänelle antaa.”
Tämä ristiriita vaatii erovanhemmuudelta paljon. Pitäisi kestää lapsen surua ja muita negatiivisia tunteita erosta, vaikka itse olisi tosi onnellinen eropäätöksestä. Tai pitäisi kestää lapsen raivoa erosta, vaikka itse haluaisi vain itkeä nurkassa. Tosin lapset usein antavat itkeä nurkassa ja lohduttavatkin vielä. Mutta sitten kun vanhempi voi jo paremmin, jää heillekin tilaa reagoida. Eikä ole helppoa sekään, kun itse on jo mennyt eteenpäin ja lapsi edelleen haikailee vanhaa.
Paljon puhutaan lapsen edusta ja sen huomioimisesta erotilanteessa. Sen määritteleminen on kuitenkin todella vaikeaa. Mutta mitä enemmän lapsi kokee tulevansa kuulluksi ja huomioiduksi, sitä helpommin hän luultavasti sopeutuu muutoksiin. Se, miten vanhempi hoitaa itseään erossa, heijastuu suoraan lapsiin, joten tukea kannattaa hakea. Lapsi ja nuori tarvitsee paljon vakuuttelua siitä, että vanhempi pärjää kyllä, kaikki ei muutu ja kaikki järjestyy. Kummallisia poppaskonsteja ei tarvita, vaan enemminkin aikaa, tukea ja syliä.
”Vaiva oli epämääräinen, mutta hoito tarkkaan määrätty. He suosittelivat kelluntatankkien suolaisia vesiä. He ehdottivat E-mittareita, hahmoterapiaa, mineraalipitoisia ruoka-aineita jotka oli istutettu täydenkuun aikaan. Minusta oli ihan käsittämätöntä, että äiti noudatti heidän neuvojaan, mutta hän kuunteli kaikkia. Innokkaana löytämään suunnan, suunnitelman, ja siinä uskossa, että vastaus voisi tulla mistä tahansa, milloin vain, jos hän vain yrittäisi tarpeeksi.”
(Emma Clinen Tytöt on amerikkalainen menestysromaani. Se kertoo 14-vuotiaasta Eviestä, jonka vanhemmat ovat juuri eronneet ja kavereiden kanssakin on riitaa. Kirja kuvaa upeasti nuoren huomionkaipuuta ja halua kasvaa aikuiseksi nopeasti. Suosittelen romaania lämpimästi, mutta tässä nostan esille vain ajatuksia siitä, miltä erovanhempien elämä näyttäytyy nuoren silmissä.)
Minna Jaakkola
suunnittelija
« Edellinen kirjoitus: Millaista tarinaa elämästäni kirjoitan?
Seuraava kirjoitus: Kun airot putoavat »