Äitiyden dilemma

Blogi | 10.5.2019

Tulen muistamaan ensitapaamisemme aina. Huoneen hämärässä katsoin sinuun ensi kerran ja tunsin lämpösi sylissäni. Sillä hetkellä olit minun, eikä millään muulla ollut mitään väliä. Vaikka napanuora katkaistiinkin väliltämme elämäsi ensituntien aikana, jäi väliimme näkymätön side, joka yhdistää meitä aina.

Siitä huolimatta, että vanhemmuuteen ja äitiyteen voi yrittää valmistautua monella tapaa, en ikinä osannut odottaa sitä ehdottoman rakkauden määrää, jota koen sinua kohtaan. En myöskään osannut odottaa sitä, että tunne siitä, että olet minun, on vain tunne, etkä lopulta ole minun ollenkaan. Olet oma itsesi.

Laura Närhi laulaa ”Mä annan sut pois, vaikka sattuu. Mä anna sut pois, kaikkeen tottuu.”Raskausaikana en osannut ajatella, että äitiys on lopulta jatkuvaa luopumista. Päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta opettelen siihen, että luovun sinusta. Annan sinun kukoistaa, venytän näkymätöntä sidettä välissämme. Teen sen siksi, että rakastan sinua. Rakastan ja annan napanuoran pidentyä, vaikka välillä minun tekisi mieli keriä se ihan kiinni minuun.

Ajattelen tätä äitiyden dilemmana. Miten toisaalta olen riittävän lähellä, mutta tarpeeksi kaukana. Se on vaikeaa. Se on raastavaa. Mutta se on myös onnen hetkiä ja pakahtumisen tunteita. Ensisanat, ensiaskeleet, ensimmäinen piirustus, hiekkalinnat, oma huone, yökyläilyt, kaverisynttärit, koulupäivät, valmistujaiset. Kaikki ovat haikeita luopumisen hetkiä täynnä juhlantuntua.

Elämä venyttää joskus näkymätöntä napanuoraa äärimmilleen. Aina minä en voi itse säädellä sitä, miten pitkälle sinut päästän luotani. Silloin minua lohduttaa ajatus siitä, että näkymätön side on ja pysyy. Vaikka et ole minun, minä olen sinun aina. Napanuora voi heittelehtiä myrskyssä, se voi rispaantua, se voi olla niin pitkä, että toiseen päähän on vaikea nähdä. Silti se on ja pysyy, vaikka se roikkuisi vain yhdestä säikeestä välillämme.

Nyt äitienpäivän lähestyessä kuron ajatuksissani napanuoran tiukalle. Muistelen hetkeä, kun olit vain minun, hengitän syvään ja pidän hetken nuorasta kiinni, ennen kuin päästän sen taas muutaman metrin pidemmälle kuin aiemmin.

 

Oona Niskanen

äiti ja Kasperin työntekijä


Haku