Irakilainen äiti Suomessa: Itsenäistyvä vanhempi

Blogi | 27.10.2022

Blogi on osa Kasperin 70-vuotisjuhlavuoden Hidas vanhemmuus-blogisarjaa.

Mitä hidas vanhemmuus merkitsee Suomessa asuville vanhemmille, jotka tulevat yhteisökeskeisistä kulttuureista? Onko vanhemmuus “hitaampi” yksilökeskeisessä suomalaisessa yhteiskunnassa vai päinvastoin? Blogisarjaa varten olemme haastatelleet kolmea eri kulttuurin edustajaa eri puolilta maailmaa. Heitä yhdistää kaksi asiaa: vanhemmuus sekä muutto Suomeen.

– Äitiys on taitoa, jota opetellaan ja joka kehittyy matkan varrella. Jos ymmärrän tämän, en anna muille lupaa tuomita minua, jos en osaa kaikkea. Suomessa yli viisi vuotta asunut irakilainen Amal puhuu hitaasta vanhemmuudesta äidin näkökulmasta. Yhteinen aika hänen alakouluikäisen lapsensa kanssa koostuu halauksista, keskusteluista kaveritaidoista ja käsi kädessä kävelemisestä vaateostoksilla. Teini-ikäisten lasten vanhemmuus on heidän ajatusmaailmassaan nuorten vakavasti ottamista kiireettömissä keskusteluissa. Amal huomaa, että Irakissa keskusteluaiheet olisivat erilaisia. Suomessa teini-ikäiset pystyvät helpommin avautumaan esimerkiksi sellaisista teemoista kuin seurustelusuhteet.

– Me vanhemmat otamme vastaan niitä teemoja ja opimme joitakin asioita myös heiltä.

Onko Suomi suotuisa ympäristö hitaalle vanhemmuudelle Amalin kotimaahan verrattuna? Täällä molemmat vanhemmat sekä isovanhemmat yleensä käyvät töissä. Jotta lapsiperheen arki toimisi, pitää vanhempien tehdä tärkeää, mutta näkymätöntä työtä: suunnittelua ja tarkkaa aikataulua menemisistä. Päätoimisesti opiskeleva Amal kokee “kiirehtivänsä” kiireettömään läsnäoloon lasten kanssa.

– Varmistan, ettei kukaan istu omassa huoneessaan, vaan ollaan kaikki samassa tilassa ja käynnistän nopeasti kivan yhteisen tekemisen. Näin pystyn korvaamaan arjen nopeaa rytmiä.

Irakissa perheen koko on yleensä iso. Saman katon alla asuvien isovanhempien ja tätien rakkaus ja huomio on lapsille saatavilla koko ajan. Amal sai läheisiltä konkreettista apua (“ei tarvinnut heti tietää miten toimia vauvan kanssa”), mutta koki usein omien päätöksien kyseenalaistamista ja toiminnan kritisointia. Meille oli vaikeaa itsenäistyä vanhempina, muistelee Amal. Suomeen muutettua puolisot menettivät arvokasta läheisten tukea, mutta pystyivät järjestämään oman perheen arkielämää haluamalla tavalla.

– Jos vaikka olen kipeä, ei minun tarvitse hoitaa kotia täydellisesti, vaan voin ottaa tauon.

Amal ja hänen puolisonsa arvostavat mahdollisuutta ottaa uudesta kulttuurista parhaita ajattelu- ja toimintatapoja. Irakissa vanhemmilla on vahvasti sukupuolittuneet roolit. Äiti on parhaimmillaan työssä kävijä, perheen kokki, kodin siivoja ja kouluikäisten lasten avustaja läksyissä. Isä on perheen elättäjä – piste. Asenne on Amalin mukaan on juurtunut toimintavaksi poikien äitien ansiosta sukupolvien halki. Hän toivoo, että seuraavan sukupolven anopit ja äidit uskaltaisivat nähdä vanhemmuutta uudella tavalla. Muutos alkaa jo näkyä Suomessa asuvilla irakilaisissa perheissä.

– Jos lapsella on kaksi vanhempaa, on vanhemmuus yhteistyötä, oli se hidasta tai ei.

Blogin kirjoittaja Katia Geissler, on toimittaja, sosionomiopiskelija, eri kulttuurista tullut kahden lapsen äiti ja tällä hetkellä on harjoittelussa Kasperissa.


Haku