Mikä auttaisi lasta vanhempien eron käsittelyssä?

Blogi | 22.4.2021

Vanhempien ero muuttaa lapsen elämää ja arkea. Se horjuttaa lapsen perusturvallisuuden tunnetta; lapsen tuntema arki muuttuu. Tästä syystä eroa ja siitä nousevia tunteita on tärkeää käsitellä lapsen kanssa. Lapset selviytyvät vanhempien erosta pääsääntöisesti hyvin. Merkityksellistä on lapsen huomioiminen ja tukeminen muutoksissa.

Lapsi tarvitsee sekä rohkaisua että tukea omien tunteidensa, ajatustensa ja toiveidensa ilmaisuun. Lapselta olisi tärkeää kysyä, mitä mieltä hän on vanhempien tekemistä päätöksistä lapsen arkeen ja elämään liittyen. Lapselle on tärkeää antaa mahdollisuus vaikuttaa. Viestiä, että lapsen mielipiteillä on merkitystä ja ne halutaan kuulla.

Toisinaan vanhempien ero synnyttää vanhempien välille ristiriitoja, eivätkä vanhemmat ole samaa mieltä lapsen elämää koskevista päätöksistä. Vanhemmat voivat olla eri mieltä esimerkiksi siitä, miten ja missä lapsi asuu tai miten hänen hankintansa maksetaan. Tärkeää tällaisessa tilanteessa on pitää lapsi pois vanhempien välisistä ristiriidoista ja erityisesti välttää lasta joutumasta viemään viestiä toiselta vanhempien välillä.

Eri-ikäiset lapset kokevat eron eritavoin ja kaipaavat erilaisia asioita tuekseen. Vauva kaipaa rytmien ja rutiinien pysyvyyttä, kouluikäisen kanssa on tärkeää vastata lapsen esittämiin kysymyksiin, kun taas teini-ikäinen kaipaa läheisyyttä ja etäisyyttä sopivassa suhteessa itsenäistymisen kynnyksellä. Tärkeää on huomata, että lapsen tarpeet vaihtelevat.

Lapsen ja aikuisen tunteet ja kokemukset erotilanteessa eroavat toisistaan. Lapsella ei ole aikuisen tapaan kokemuksen tuomaa kykyä suhteuttaa asioita ja esimerkiksi ikävän tunnetta voi olla vaikea tällöin käsitellä. Lapselle erosta on hyvä puhua suoraan ja käsitellä asioita lapsen kanssa konkreettisten asioiden kautta. Muutoksen keskellä lapsen kanssa on hyvä käydä läpi myös asioita, jotka erosta huolimatta pysyvät ennallaan, kuten koulu, kaverit tai sukulaiset.

Yhdessä tekeminen voi helpottaa lasta käsittelemään vaikeitakin tunteita. Lapsen kanssa voi lukea satuja ja tarinoita, joissa käsitellään eroa, kahdessa kodissa asumista tai eroon liittyvä tunteita. Lisäksi lasten kanssa voi piirtää ja leikkiä, jolloin tunteiden ilmaiseminen voi olla helpompaa.

Lapselle on tärkeää myös tuoda esille sitä, ettei hän ole tilanteessa yksin. Muiden vanhempien eron kokeneiden lasten kanssa lapsi saa kokemuksen siitä, että vaikeistakin asioista ja tunteista voi selviytyä.

Hanna Ristimäki

Lasten ja nuorten eroauttamisen asiantuntija

p.s. Lisää aiheesta Hyvä Kysymys alustalla Lapsen tunteet erossa -luennolla, tuottanut Kasper -Kasvatus -ja perheneuvonta Ry


« Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: »

Haku