Kasperin tukiluurissa, kuinka voin auttaa?

Blogi | 7.4.2026

Tukiluuri on puhelinneuvontapalvelu lastensuojelun asiakkaina olevien lasten vanhemmille ja muille läheisille, jossa otamme vastaan puheluita joka keskiviikko klo 10-12:00. Tukiluuri otettiin osaksi järjestömme toimintaa, kun huomattiin että vanhemmilla oli tarve saada vastauksia kysymyksiin, purkaa omia tunteitaan ja saada tukea tilanteissa, joissa kenelläkään muulla ei ollut aikaa tai mahdollisuutta auttaa.

Tukiluuri on löytänyt hyvin paikkansa kentällä ja joka viikko saamme olla kuuntelevana korvana ja vastata mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Kuluvan vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana olemme vastanneet yhteensä 39 yhteydenottoon, joista osa on tullut myös Tukiluurin ulkopuolisina aikoina. Vaikka Kasperissa olemme tehneet neuvontatyötä jo vuosikymmenien ajan, niin Tukiluuri-palvelu täytti hiljattain vasta kolme vuotta. Juhlan kunniaksi kokosimme yhteen kolme pointtia soittajien tarpeista ja siitä, miten niihin vastaamme.

1) Tarve kuuntelevalle korvalle

Monet soittavat tilanteessa, jossa ovat juuri saaneet jonkun lastensuojelun tekemän päätöksen, lapsi on lähtenyt sijoitukseen tai iso palaveri on nurkan takana. Vanhemmilla on usein kova tiedontarve, mutta ennen kaikkea heillä on tarve tulla kuulluksi omassa tilanteessaan ja kokemuksissaan. On sitten kyse lastensuojelusta, tai mistä tahansa muusta elämäntilanteesta, niin on tärkeää että jokaisella ihmisellä olisi turvallinen ja luottamuksellinen paikka, jossa hänen oma kokemuksensa tulee kuulluksi juuri sellaisena kuin se hänelle on todellinen. Kun ihminen tulee kuulluksi omissa tunteissaan, hän pystyy usein sen jälkeen myös paremmin rauhoittumaan ja ottamaan vastaan neuvoja. Tukiluurissa tärkein tehtävämme on olla soittajaa varten läsnä.

2) Tarve saada tietoa

Soittajien tilanteet ovat usein hyvin yksilöllisiä, mutta kysymykset samankaltaisia: Mitä tämä tarkoittaa? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä minä voin tehdä? Lastensuojelun toimintatavat ja logiikka näyttäytyy vanhemmille usein todella monimutkaisena, eikä sen sisäistämistä helpota se, että vanhemmat saattavat olla palaveritilanteissa niin ahdistuneita, että kerrotut asiat eivät jää mieleen. Vanhempien kanssa tekemämme työ on myös opettanut että eri hyvinvointialueilla on toisistaan varsin erilaisia tapoja toteuttaa lastensuojelua käytännössä, mutta yhdessä pyrimme jäsentämään perheen tilannetta ja tekemään sitä ymmärrettäväksi vanhemmalle. Riittävän ja ymmärrettävän tiedon saaminen on tärkeä osa vanhemman osallisuutta ja se vahvistaa myös vanhemman omaa toimijuutta ja kykyä toimia perheen tilanteessa.

3) Tarve neuvontaan ja ohjaukseen

Yksi tärkeä tehtävämme tukiluurissa on vahvistaa vanhemman yhteyttä ja yhteydenpitoa lastensuojeluun ja muihin palveluihin. Vaikka monet vanhemmat soittavatkin meille juuri sen vuoksi, että sosiaalityöntekijää on vaikea tavoittaa, me aina kannustamme olemaan yhteydessä ensisijaisesti oman lapsen sosiaalityöntekijään asioiden selvittämiseksi. Monilla soittajilla suhde lastensuojeluun saattaa olla hankala tai tulehtunut. Me käymme vanhempien kanssa läpi sitä, miten yhteistyösuhdetta lastensuojeluun kannattaa rakentaa, miten omassa asiassaan voisi tulla paremmin kuulluksi ja miten omalla käyttäytymisellä voi myös vaikuttaa tilanteen selvittämiseen. Lisäksi jos vanhemmalla on tarve muunlaiselle avulle ja tuelle, pyrimme aina löytämään paikan johon olla yhteydessä. Lisäksi kaikkein tärkeimpänä asiana varmistamme sen, että vanhempi pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistaan.

Tukiluuri ei ole osa virallista lastensuojelun sosiaalityötä eikä se korvaa viranomaisten tekemää työtä. Se on matalan kynnyksen tukea vanhemmille ja mahdollistaa kuulluksi tulemisen luottamuksellisesti ja anonyymisti.

Kuulemisiin!

Armi Ahvenainen

Johtava asiantuntija, Kasperin lastensuojelutiimi


Haku