Uudet ihmiset eron jälkeen ovat nuorelle haaste

Blogi | 22.3.2019

Lähtökohtaisesti nuori ei kaipaisi uusia ihmisiä elämäänsä eron jälkeen, jos saisi päättää itse. Monesti nuoret myös kantavat salaisuuksia mielessään vanhempien eron jälkeen. Saiko toisen vanhemman uutta ”ystävää” mainita toisessa kodissa? Ja vaikka lupa olisikin, nuori aistii rypyt, jotka syvenevät toisen vanhemman kulmissa, kun uusi nimi lipsahtaa kuulumisia kerrottaessa.

Mustasukkaisuus, petetyksi tuleminen, rakastumisen huuma ja ihmissuhteiden kompleksisuus avautuvat nuoruudessa aivan eri tavoin kuin lapsena. Nuori voi ajatella, että nyt olisi hänen aikansa kaikelle tuolle – sen sijaan hän voikin joutua yleisöksi, kun umpirakastunut äiti pussailee urheilukentän laidalla uutta tuttavuutta. Vanhempi saattaa ajatella, ettei nuorelta tarvitse enää peitellä tällaista. Teini-ikäinen kaipaa kuitenkin usein sensitiivisyyttä ja rajoja myös vanhemmalta.

Nuoren sopeutuminen uusiin ihmisiin perheessä voi olla haasteellista. Usein taustalla on tunne siitä, ettei nuori koe tulevansa kuulluksi tai ymmärretyksi eron jälkeen – hän voi esimerkiksi pelätä, että uusi kumppani lapsineen on vanhemmalle tärkeämpi kuin hän. Jos elämään ilmestyvät uudet ihmiset ja säännöt ja samalla oma huone muuttuu jaetuksi, nuori voi äänestää jaloillaan kotiin, jossa tilanne on toisenlainen. Toki myös vanhemmat voivat (tarkoituksella tai ymmärtämättään) pakottaa nuorta valitsemaan puolensa.

Stressaavat elämäntapahtumat vaikuttavat nuorten minäkäsitykseen, vanhempien ero yhtenä näistä. Minäkuva vaikuttaa myös siihen, millaisia toimintastrategioita nuoret käyttävät kohdatessaan haasteita ja joutuessaan vaikeisiin tilanteisiin. Nuori voi haluta päättää monista asioista itse, mutta ei silti pysty arvioimaan päätösten pidempiä seurauksia. Useimmiten nuori ei myöskään toivoisi joutuvansa kantamaan vastuuta valinnoistaan. Siksi hän tarvitsee vanhempien tai muiden luotettavien aikuisten tukea.

Nuorten viesti vanhemmille on selvä – teidän pitää hoitaa asiat niin hyvin, että minä voin elää nuoruuttani ilman, että minun täytyy murehtia teidän ihmissuhteistanne tai huolehtia teidän tai sisarusteni hyvinvoinnista. Vastuunottoa ja myötätuntoa voi toki olla myös tarpeellista opetella, mutta monessa kohdassa nuori on oikeassa: hän ei ole vielä aikuinen.

Valtaosa nuorista myös kertoo, että parasta vanhempien erossa ovat olleet uudet ihmiset, juurikin nämä vanhempien uudet kumppanit ja heidän lapset. Tämä toteutuu erityisesti silloin, kun uusiin ihmisiin on saanut totutella rauhassa, hankalista tunteista ja peloista on voinut puhua ja nuorelle on jäänyt tunne, että hän on voinut vaikuttaa asioiden tahtiin ja kulkuun.

Minna Jaakkola
asiantuntija

Välikädessä – kirja nuorelle vanhempien erosta toinen kirjoittaja, kirjassa myös paljon nuorten ajatuksia uusperheestä ja elämästä eron jälkeen. Tutustu ja tilaa tästä.


Haku