Blogi | 15.12.2025

Vanhempien eron kokeneiden lasten ja vanhempien käsityksessä elää sitkeästi ajatus siitä, että 12 vuotta täytettyään lapsi saisi itse päättää missä asuu. Olemme huomanneet, että tämä käsitys on myös osalla perheiden kanssa työskentelevistä ammattilaisista. Nyt on aika purkaa tätä myyttiä, joka asettaa lapset heille kuulumattoman vastuun kantajiksi.

Yleensä vanhemmat sekä lapset vetoavat tähän 12 vuoden ikään usein silloin, kun päätös lapsen asumisesta ja tapaamisista eron jälkeen ei ole heidän toiveidensa mukainen. Näissä tilanteissa vanhemmat ovat usein eri mieltä siitä mikä olisi lapsen edun mukainen asumisratkaisu. Sitten odotetaan sitä, että lapsi täyttää 12-vuotta ja saa itse päättää missä asuu. Eli lapsesta tehdään asian ratkaisija. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että samat vanhemmat oikeutetusti esimerkiksi rajaavat 12-vuotiaan peliaikaa ja päättävät hänen kotiintuloajoistaan sillä ajatuksella, että 12-vuotias ei ole kyllin kypsä tekemään itselleen parhaita ratkaisuja näissä asioissa. Silti niinkin isossa asiassa kuin asuminen, ollaan valmiita luovuttamaan vastuu ongelman ratkaisusta lapselle.

Työskentelemme vanhempien eron kokeneiden lasten kanssa, ja tilanne näyttäytyy toisinaan niin, että lapsi haluaisi nähdä ja viettää enemmän aikaa toisen vanhemman kanssa. Lapsen toive ei kuitenkaan ole aina hänen etunsa mukainen tai käytännössä toteuttamiskelpoinen. Käytännön esteet voivat liittyä lukuisiin eri asioihin, esimerkiksi vanhemman omaan elämäntilanteeseen tai jaksamiseen, vanhempien työaikoihin tai kotien väliseen etäisyyteen. Näistä huolimatta lapsi saattaa innoissaan odottaa, että sitten kun hän täyttää 12-vuotta, hänen toiveensa asumisen suhteen toteutuu. Toiselle lapselle 12-vuotta täyttäminen voi olla iso stressin aihe ja aiheuttaa suurta lojaliteettiristiriitaa silloin, kun hän ajattelee, että joutuu nyt ratkaisemaan asumisensa itse. Ja entä, sitten jos lapsen tekemä valinta osoittautuu huonoksi ratkaisuksi? Lapsen taakka kasvaa.

Mistä sitten johtuu, että tämä maaginen 12-vuoden ikäraja on saanut niin vahvan pohjan, että se vuodesta toiseen elää faktana perheiden keskuudessa?

Lapsenhuoltolain yhtenä tavoitteena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Laissa korostetaan myös lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn: Ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, hänen tulee keskustella asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Päätöstä tehdessään hänen on otettava huomioon lapsen mielipide ja toivomukset. Huoltajan on kerrottava lapselle lasta koskevista päätöksistä ja muista lapsen elämään vaikuttavista asioista lapsen ikään ja kehitystasoon nähden sopivalla tavalla. (Laki lapsen huollosta 4 §).

Laissa ei tässä kohtaa ei ole mainintaa 12-vuoden ikärajasta, mutta selitys ikärajaa viljelevälle käsitykselle voi kuitenkin löytyä meidän lainsäädännöstämme. Ehkä merkittävin niistä liittyy lakiin Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta: Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta, täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä vastoin lapsen tahtoa. Täytäntöönpanoon ei myöskään saa ryhtyä vastoin 12 vuotta nuoremman lapsen tahtoa, jos lapsi on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota. (Laki huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvän päätöksen täytäntöönpanosta 2 §)

Täytäntöönpanolaki ei ole ensisijaisesti sovellettava laki, kun vanhemmat pohtivat asumisjärjestelyjä, vaan ensisijaiset ohjeet lapsen asumisasian ratkaisemiksi löytyvät aiemmin mainitusta huoltolaista:

1) Huoltajan tulee keskustella lapsen kanssa.
2) Päätöstä tehdessään huoltajan on otettava huomioon lapsen mielipide ja toivomukset.
3) Huoltaja tekee päätöksen.
4) Huoltajan on kerrottava lapselle lasta koskevista päätöksistä.

Kun täytäntöönpanolaki tulee sovellettavaksi, se tarkoittaa, että huoltajat tai tuomioistuin ovat jo tehneet virallisen ratkaisun lapsen asumisesta. Jostakin syystä sen esittämä ratkaisu ei toimi eikä tilannetta pystytä ratkaisemaan ilman oikeustoimia ja lapsen kokemusta hänelle hyvästä ratkaisusta ei ole huomioitu. Lähtökohtana tulee olla, että lapsen osallisuus päätöksenteossa ja kokemus omasta asumisestaan tulee huomioiduksi jo aiemmin, eikä vasta täytäntöönpanolain kautta.

Tärkeää on myös huomata, että huoltolain antamat ohjeet koskevat kaikkia alle 18-vuotiaita, eikä 12 vuoden ikä tuo lapselle oikeuksia eikä vastuuta oman asumisensa ratkaisemisesta. Sellaista ei löydy myöskään lastensuojelulaista.

Lastensuojelulaissa on maininta siitä, että kaksitoista vuotta täyttäneelle lapselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi hallintolain mukaisesti häntä itseään koskevassa lastensuojeluasiassa, joka voi olla esimerkiksi huostaanotto. Lastensuojelulaissa on kuitenkin myös tätä ennen velvoite selvittää lapsen mielipide häntä koskevassa asiassa.

On todella tärkeää, että kaikenikäisten lasten ajatukset ja toiveet tulevat kuulluksi ja osaksi aikuisten päätösten tekoa lapsia koskevissa asioissa. Lapsen osallisuus ja mielipiteiden huomioiminen eroon liittyvissä asioissa ei ole yksikertaista tai helppoa, ja vanhemmat tarvitsevat siihen tukea. Tämä tuli ilmi myös Kasperin Lapset mukana -hankkeen lasten osallisuuteen liittyvässä kyselyssä vanhemmille ja lastenvalvojille. Ammattilaisten tehtävänä on antaa vanhemmille oikeaa tietoa siitä, mitä lapsen osallisuus, mielipiteen selvittäminen ja toiveiden kuuleminen käytännössä tarkoittaa. Vanhempia tulee tukea lasten osallisuuteen niin, että vastuu päätöksistä pysyy heillä, kenelle se kuuluu. Aikuisilla.

Salla Frisk
Johtava asiantuntija, lasten ja nuorten eroauttaminen
Kasper –Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Ps. Vielä on mahdollisuus osallistua Kasperin Lapset mukana -hankkeen koulutukseen, jossa tutustutaan hyvinvointialueiden kanssa kehitettyihin menetelmiin, joiden avulla voi esimerkiksi tukea vanhempia huomioimaan lapsen osallisuuden erotilanteessa