Alla kuvattu polku on useiden Kasperin kokemusasiantuntijoiden kokemuksista ja pohdinnoista koottu kuvaus lastensuojelun prosessista, vanhemman äänellä.

Tutustu myös Kasperin julkaisuun ”Kun apu ei tunnu avulta” – lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksia lastensuojelusta, vuodelta 2022.

Yhden perheen tarina

Miltä tuntuu kun lapsesta tehdään lastensuojeluilmoitus (ja mitä sen jälkeen tapahtuu)?

Puhelu lapsesta tehdystä lastensuojeluilmoituksesta tuli yllättäen ja oli aika pysäyttävä kokemus. Tavallaan ymmärsin kyllä heti, miksi ilmoitus on tehty ja kun ilmoituksen tekijä oli viranomainen, niin sekin oli heti tiedossa. Silti tuli se älytön huoli ja epätietoinen olo siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Varmaan sanoinkin tästä sille sosiaalityöntekijälle, ja se rauhoitteli, että asiat selvitetään rauhassa, kun kyse ei ollut mistään niin akuutista huolesta. Mutta kyllä mulle jäi sellainen olo, että mut on nyt vanhempana jotenkin merkitty, kun mun lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus. Ajattelin jotenkin, meidän perhe ei ole mikään lasu-perhe, eikä näin voisi tapahtua meille. Sen lastensuojeluilmoituksen perusteella päädyttiin siihen, että aloitetaan palvelutarpeen arvio, mikä ei vielä tarkoittanut sitä, että meillä olisi alkanut se lastensuojelun asiakkuus.

Mitä palvelutarpeen arviointi tarkoittaa ja mitä siinä tehdään?

Meille ei aluksi ollut ollenkaan selvää, että mikä on palvelutarpeen arviointi ja ollaanko me nyt lastensuojelun asiakkaita. Sen ekan puhelun jälkeen meni vielä yli viikko että oli tapaaminen, niin kyllä sitä epätoivoissaan mietti että mitä meille tapahtuu ja viedäänkö meidän lapset. Siinä tapaamisessa sitten selitettiin aika perusteellisesti sitä, että siinä vasta arvioidaan, mikä on meidän perheen tilanne, ja voisiko meillä olla tarvetta jollekin palvelulle, mitä perhesosiaalityön tai sitten lastensuojelun puolella tarjotaan. Työntekijät tapasi meitä muutaman kerran, ja meidän vanhempien kanssa juteltiin myös erikseen. Ne tuli myös kotikäynnille, mikä jännitti aika paljon. Kuitenkin työntekijät kertoivat, että se voi lasten ja meidänkin kannalta olla helpompi tavata myös siellä meidän tavallisessa arjessa. Meillä oli parisuhteessa aika isoja ongelmia ja kun sitä väkivaltaakin oli ollut, eikä se tilanne pelkällä puhumisella selvinnyt, niin sitten lastensuojelun asiakkuus päätettiin aloittaa. Se tarkoitti meille sitä että taas tuli uudet työntekijät jotka ryhtyivät meidän tilannetta selvittämään. Kuitenkin ne työntekijät siellä PTA:ssa oli jo valmiiksi miettineet, että minkälaisesta palvelusta meille voisi olla hyötyä. Me ei niistä palveluista mitään ymmärretty, enemmän me vaan kerrottiin niistä meidän haasteista ja työntekijät sitten sen perusteella ehdotti perhetyötä.

Mitä perhetyö käytännössä tarkoittaa?

Meille tarjottiin tehostettua perhetyötä avohuollon asiakkuuden alussa. Silloin en kyllä olisi osannut kertoa sitä näin, olin aina palavereiden jälkeen aika sekaisin siitä, mitä olimme puhuneet eikä minulle jäänyt selvää kuvaa siitä mistä oli sovittu. Minulla oli silloin aika paljon haasteita arjessa ja jaksamisessa, ja jotenkin ajattelin että perhetyöntekijät tulisivat meille siivoamaan, mutta ei se sellaista kotipalvelua kyllä ollut. Meidän työntekijät oli kyllä tosi mukavia, ja heidän kanssaan aloimme käydä läpi niitä ongelmakohtia ja tavoitteita mitä olimme sosiaalityöntekijän kanssa miettineet. He auttoivat miettimään sitä että mihin kaikkialle mun pitää esimerkiksi soittaa, jotta saan asiat hoidettua. Sitten käytiin läpi ihan tällaista miten tärkeää lapsille on rutiinit, syöminen ja nukkuminen ja sellaiset. Me tavattiin yleensä noin pari kertaa viikossa. Välillä tapaamisilla olin vain minä ja työntekijät, joskus taas lapset oli keskenään heidän kanssaan, mutta useimmiten olimme kaikki paikalla. Yhdessä saatettiin mennä esimerkiksi puistoon leikkimään. Tavallaan niihin perhetyöntekijöihin kehittyi mulla paljon tiiviimpi suhde kuin meidän sosiaalityöntekijään ja niistä oli paljon apua ihan käytännön arjessa. Meillä oli perhetyö noin puolen vuoden ajan, ja siinä lopetuspalaverissa sitten käytiin läpi sitä, mikä oli ollut tavoitteena ja mikä oli muuttunut. Ainakin meillä se heidän tarjoama tuki auttoi ymmärtämään omia vanhemmuuden haasteita, myös vahvistumaan vanhempana ja luomaan rutiineita.

Miten avohuollon sijoitukseen päädytään?

Me olimme olleet jo aika monta vuotta lastensuojelun asiakkaina, kun lapsi viimein sijoitettiin. Me päädyimme lopulta avohuollon sijoitukseen, kun sekä me vanhemmat, että myös meidän lapsi, joka oli jo yli 12-vuotias silloin, suostui siihen. Meidän lapsi ei ollut käynyt koulussa yli kahteen vuoteen ja olimme kokeilleet aika paljon eri tukimuotoja, mutta mistään ei ollut apua. Lapsella oli oma tukihenkilö, joka tuli hakemaan kouluun, mutta lopulta meidän lapsi ei enää päästänyt häntä sisälle. Sitten oli paljon eri psykiatrisen puolen asiakkuuksia, mutta kun meidän lapsi ei puhunut niissä oikein mitään, niin ne sanoi ettei ne voi auttaa kun se ei ole siihen sitoutunut. Hän ei kuitenkaan ollut sillä tavalla osastokunnossa. Koulussakin oli jo tehty aika paljon järjestelyitä mutta ei sekään auttanut kun ei lapsi suostunut sinne menemään. Vaikka se oli suunniteltu sijoitus ja tehtiin ihan yhteistyössä, niin oli se silti kova järkytys. Se vaan katsottiin niin suureksi se riski syrjäytymiselle että sen takia sitä ehdotettiin. Tavallaan siinä piti itse luovuttaa, että on epäonnistunut kun ei ole lasta saanut kouluun. Mun oma jaksaminen ei oikein siinä kohdassa riittänyt, ja kun ei meidän lapsi suostunut mitään apua ottamaan vastaan, niin ei siinä jäänyt muita vaihtoehtoja. Meidän kohdalla se sijoitus meni niin, että siellä laitoksessa ne sai lapsen joka päivä menemään kouluun. Ja aloitettiin myös uusi asiakkuus nuorisopsykalla. Kun ei sillä ollut mitään muita ongelmia, niin lapsi pääsikin sitten kolmen kuukauden päästä takaisin kotiin.

Miltä oman lapsen huostaanotto tuntuu?

Vaikka meillä lapsen huostaanotto tapahtui yhteistyössä lastensuojelun kanssa, niin tuntui kun elämä olisi pysähtynyt. Asiat pyörivät mielessä lähes vuorokauden ympäri ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Vanhempana sitä mietti, miten lapsi siellä sijaishuoltopaikassa pärjää ja osaako ohjaajat varmasti huolehtia hänestä. Toisaalta pelotti, mitä tulee tapahtumaan ja mitä huostaanotto oikeasti tarkoittaa. Samalla mielen valtasi syyllisyyden tunne siitä, etten pystynyt itse auttamaan lastani. Näin vuosia jälkeenpäin voin sanoa että, meidän perheemme sai apua lastensuojelusta ja en tiedä mitä olisi voinut käydä, jollei lastani olisi silloin huostaanotettu. Mutta silloin olin niin kriisissä, etten pystynyt ajattelemaan.

Mitä kaikkea huostaanoton purkuun liittyy?

Meillä vanhemmilla oli liian kiire huostaanoton purkamiseen, mutta näin jälkikäteen ajattelen, että siinä kannattaisi edetä rauhassa. Lapsen kotiin muuttaminen on aina odotettu asia koko perheelle, mutta siihen tulisi kaikkien saada rauhassa valmistautua. Kotiharjoitteluja tulisi lisätä ja siinä kohtaa saada työntekijöiltä tukea. Uuteen tilanteeseen voi liittyä monia haasteita ja se vaatii kaikilta perheenjäseniltä sopeutumista. Myös kotona asuvat sisarukset ovat uuden tilanteen edessä ja olisi tärkeää, että heille tarjottaisiin siinä kohtaa myös tukea. Lapsen kotiutumiseen voi liittyä myös paljon odotuksia ja samalla myös pelkoa siitä, jos kotiutuminen epäonnistuukin. Meidän perheemme olisi koekotiutuksen aikana tarvinnut enemmän työntekijöiden tukea ja apua. Vanhempana en olisi kestänyt enää uudestaan sitä pettymyksen tunnetta, jos lapsen kotiutuminen olisi epäonnistunut.

Miten vanhemmuus sijaishuollossa toteutuu?

Aluksi oli todella epäselvää mikä rooli minulla vanhempana on. Otetaanko mielipiteitäni huomioon ja voinko osallistua esimerkiksi koulupalavereihin? Ei ollut helppoa luovuttaa lapsen ”hoitovastuuta” sijaishuoltopaikan ohjaajille. Hiljalleen pystyin luottamaan siihen, että työntekijät oikeasti haluavat kuulla ajatuksiani ja minä vanhempana pääsin mukaan kaikkiin neuvotteluihin. Aina en ollut kaikista asioista samaa mieltä ammattilaisten kanssa, mutta kuitenkin meidän yhteistyö pääsääntöisesti sujui ihan hyvin. Ohjaajat tukivat minua asettamaan rajoja lapselleni ja soittelimme aina kotilomien jälkeen, että miten meillä oli mennyt. Tuntui hyvälle, että ohjaaja saattoi minulta kysyä miten jossakin asiassa kannattaisi lapsen kanssa toimia. Siitä tuli sellainen tunne, että minä olen vielä vanhempana tärkeä.

Haluatko kuulla ja oppia lisää vanhemmilta?

Tutustu Kasperin kokemusasiantuntijatoimintaan ja tukihenkilötoimintaan!