Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?!?! – kotiin jäävien sisarusten ajatuksia sisaruksen huostaanotosta.
Järjestimme Nuorten Turvasatamassa työpajan huostaanotettujen lasten ja nuorten kotiin jääneille sisaruksille. Työpajassa keskusteltiin siitä, mitä fiiliksiä heissä sisaruksen huostaanotto herätti ja minkälaista tukea nuoret olisivat kaivannut tilanteeseen.
Kaikki työpajaan osallistuneet nuoret kokivat jääneensä yksin sisaruksen huostaanoton kanssa. Tapahtuneeseen liittyi paljon vaikeita tunteita; ahdistusta, pelkoa, järkytystä. Näiden tunteiden käsittelemiseen nuoret olisivat toivoneet aikuisen apua.
Eräs nuori kertoikin, että hän olisi toivonut tilanteen sanoittamiseen ja tunteiden käsittelyyn apua ihan keneltä tahansa turvalliselta, läsnä olevalta aikuiselta. Suurimmalle osalle työpajaan osallistuneista ei ollut lainkaan kerrottu, miksi sisarus ei enää ollut kotona tai se oli kuitattu yhdellä lauseella, johon ei palattu.
”Oisin toivonut, että asioista ois puhuttu ja kerrottu, miksi niin on käynyt, eikä ois jätetty ilman mitään tietoa ja kommentoitu vaan, että ”no se nyt ei oo enää täällä.”
Yhden perheenjäsenen, oman sisaren sijoittaminen pois kotoa on iso ja järkyttävä tapahtuma, kriisi koko perheelle. Eräs työpajaan osallistuva luuli veljensä kuolleen, kun asiaa ei käyty hänen kanssaan läpi. On huolestuttavaa, että lapset ja nuoret jäävät yksin näin ison asian kanssa.
Koko perheen kriisi näkyi nuorten mukaan myös siinä, että vanhemmat eivät kyenneet vastaamaan heidän tarpeisiin käydessään läpi omaa kriisiään lapsen huostaanotosta. Eräs nuori kertoi saaneensa kotiin tehtävästä perhetyöstä tukea kriisin käsittelyyn sekä kotiin jääneen lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen, tätäkin olisi saanut olla enemmän, jotta he olisivat hyötyneet siitä.
“Mun äiti yritti selittää tilannetta kanssa, mutta oli ihan myös itsekin huonossa kunnossa tai stressaantunut”
“Kun musta tuntui että meille aina puhuttiin niinkuin aikuisille vaikka oltiin alle 10v eikä ymmärretty niitä kaikkea mitä meille selitettiin ja se epävarmuus, tuska, ahdistuneisuus tuli sitten riitelynä ulos.”
Jutteluapua ja läsnä olevan aikuisen lisäksi nuoret toivoivat, että sijoitettua sisarusta voisi tavata, vaikka oma vanhempi ei tapaamisten järjestämiseen kykenisi. Vanhemmilta nuoret toivoivat aikaa, tunteiden selittämistä ja että vanhemmilla olisi ollut aikaa leikkiä.
Ammattilaisilta nuoret toivoivat, että joku olisi ottanut koppia sijoituksen jälkeenkin ja vastannut kysymyksiin tapahtuneesta sekä tarjonnut tukea. Nuoret kertoivat myös miettineensä, miksi he saivat jäädä kotiin, jos koti ei ollut turvallinen paikka sisaruksellekaan.
“Oli kyllä outoa, että jos koti arvioitiin veljelle turvattomaksi, miksi se olisi ollut mulle sitten turvallinen.”
Muille vastaavassa tilanteessa oleville nuorille ja lapsille työpajaan osallistuneet nuoret halusivat luoda toivoa siitä, että paha olo helpottaa ja apua voi saada, jos sitä pyytää. Nuoret toivoivat myös paikkaa, mistä apua voisi etsiä silloin, kun sitä tarvitsee.
“Vaikka tilanne on hyvin haastava nii et ole arvoton ja apua kannattaa pyytää.”
Mirjami Koivunen, asiantuntija VOIKUKKIA-toiminta
Hanna Ristimäki, asiantuntija lasten- ja nuorten eroauttaminen
Työpaja järjestettiin yhteistyössä Kasper Ry:n, Pesäpuun ja Osallisuuden ajan kanssa Nuorten Turvasatamassa. Nuorten Turvasatama on Pesäpuu ry:n, Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnan ja Osallisuuden Aika ry:n ylläpitämä discord-serveri, jonka tavoitteena on tarjota nuorille ajanvietettä ja keskusteluapua koronaepidemian synnyttämänä poikkeusaikana.
« Edellinen kirjoitus: New Yorkin neuvot pilarin pystytykseen!
Seuraava kirjoitus: Kuntien tulee tukea kahden kodin arkea »