Mysteeripalapelin palaset VOIKUKKIA-ohjaajakoulutuksesta
Miltä näyttää maailma vanhemman silmin silloin, kun oma lapsi on huostaanotettu?
VOIKUKKIA-ohjaajakoulutuksessa sain mahdollisuuden katsoa lastensuojelun maailmaa aivan uudesta kulmasta. Pitkään alalla työskennelleenä ajattelin tietäväni jo paljon, mutta tämä kokemus avasi silmäni uudella tavalla ja jätti jäljen myös sydämeeni ja tapaani työskennellä.
Yllättävä oivallus: mysteeripalapelin kautta vanhemman näkökulmaan
Eräs kollegani ohjaajakoulutuksessa kertoi harrastavansa mysteeripalapelejä: niitä, joissa palat eivät muodostakaan kannessa näkyvää kuvaa, vaan esimerkiksi jonkun hahmon näkökentän siitä, mitä tämä näkee. Siinä hetkessä minulle välähti: tältä VOIKUKKIA-koulutuskin on tuntunut. Olen aiemmin katsonut tilanteita vain työntekijän näkökulmasta, mutta koulutuksen myötä sain rakentaa uudenlaista palapeliä: hahmottaa maailmaa vanhemman silmin. Tämä pieni mutta voimakas oivallus on jäänyt mieleeni.
Ryhmä on paikka, jossa voi kukkia
VOIKUKKIA-ryhmät on tarkoitettu huostaanotettujen tai sijoitettujen lasten vanhemmille. Se on suljettu vertaistukiryhmä, jonka tavoitteena on tukea vanhemmuutta ja lisätä toivoa vaikean elämäntilanteen keskellä. Niissä vanhempi saa mahdollisuuden jakaa tarinaansa, kohdata toisia saman kokeneita ja vahvistaa käsitystään omasta vanhemmuudestaan. Koulutuksessa syvennyimme siihen, miten vertaistuki ja turvallinen ryhmä voivat auttaa vanhempaa löytämään uudelleen voimavarojaan, toivoa ja yhteyttä lapseensa – jopa vaikean kriisin keskellä.
Kokemusasiantuntijan läsnäolo
Koulutuksessa oli mukana myös kokemusasiantuntija, joka kouluttautui vertaisohjaajaksi. Hänen näkökulmansa toi syvyyttä ja rehellisyyttä keskusteluihin. Se auttoi ymmärtämään, miltä asiat tuntuvat vanhemman sisimmässä, silloin kun puhutaan huostaanotosta, vanhemmuudesta ja selviytymisestä.
Verkostoituminen ja vertaisuus ammattilaisuuden tukena
Yksi koulutuksen tärkeistä anneista oli myös kohtaaminen muiden ammattilaisten kanssa. Oli arvokasta jakaa ajatuksia, kokemuksia ja oivalluksia ryhmänohjaamisesta ja vanhemmuuden tukemisesta. Syntyi uusia yhteyksiä ja jaettua ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on pysähtyä vanhemman äärelle.
Uusi suunta omalle työlle
Koulutuksen jälkeen en katso työtäni enää aivan samalla tavalla. Ryhmän voima ja dialogisuus, toiminnalliset menetelmät ja vertaisuuden mahdollistama kohtaaminen ovat avaimia, joita haluan käyttää jatkossa yhä enemmän. Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden osallistua tähän koulutukseen.
Kohti ensimmäistä ryhmää
Koulutuksen myötä olen valmistautumassa syksyllä alkavan, ensimmäisen VOIKUKKIA-vertaistukiryhmäni ohjaamiseen. Tuntuu merkitykselliseltä päästä hyödyntämään koulutuksessa saamaani osaamista ja kulkemaan vanhempien rinnalla, kun he etsivät suuntaa ja toivoa vaikean kokemuksen jälkeen. Jännitys ja innostus kulkevat käsi kädessä, mutta ennen kaikkea tunne siitä, että saan olla mukana luomassa tilaa, jossa vanhemmuus voi vahvistua – ja kukkia.
Maiju Lukkari
Lastensuojelun asiantuntija
« Edellinen kirjoitus: Paras asumisen muoto eron jälkeen löytyy kokeilemalla