”Sukupuusta löytyy se kompassi, jonka avulla kuljemme ihmissuhdeviidakossa”
Kuinka sinun vanhempasi katsoivat toisiaan? Mitä he tekivät keskenään? Oliko lapsuuden kodissasi lämpöä, rakkautta ja hellyyttä? Näitä kysymyksiä kysytään Marianna Stolbown kirjassa Vanhempieni kaltainen. Kirjassa aikuiset lapset piirtävät oman sukupuunsa, pohtivat omien vanhempiensa parisuhdetta sekä omaa käytöstään aikuisena.
Kirjassa pohditaan läpi haastateltujen kertomusten sitä, miksi on hyvä tutkia omien vanhempien parisuhdetta, ja mitä siirtyy mukana vanhempien erosta omaan aikuisuuteen. Periytyykö ero, vai voiko itse toimia toisin kuin omat vanhemmat?
Kertomukset ovat koskettavia ja pysäyttäviä. Haastatellut kertovat miten ovat lapsena kokeneet vanhempiensa eron, ja miten syvällä tasolla se on sattunut, vaikka näennäisesti kaikki on vaikuttanut menevän hyvin. Karumpaa luettavaa on myös niissä kertomuksissa, joissa vanhemmat eivät ole ymmärtäneet erota, vaikka kodin ilmapiiri on ollut kylmä, katkeran sumun ja tukahdutetun vihan sävyttämä. Aikuiset kertovat ihmetelleensä jo lapsena miksi vanhemmat ovat jääneet siihen suhteeseen. Lapsi aistii kodin ilmapiiristä yllättävän paljon, ne sanomatta jääneet sanat, koskettamatta jääneet kosketukset ja tyhjän katseen vailla rakkautta.
Usein oman perheen hajoaminen viimeistään laukaisee muistot lapsuuden kokemuksista. Eronneet aikuiset kertovat oman parisuhteensa erokriisissään käyneensä läpi samalla omien vanhempien eron herättämiä tunteita, jotka ovat aikoinaan jääneet liki kokonaan käsittelemättä. Monet haastatellut kertovatkin käsittelevänsä samalla kahta eroa ja kaksinkertaista tuskaa miettiessään, miksi ei itse pystynyt estämään omilta lapsiltaan sitä kokemusta mistä itse sai lapsena kärsiä.
Kirja auttoi ymmärtämään taas enemmän sitä sukupolvien ketjua, sitä miten omat vanhemmat ovat saaneet mallin toimia omilta vanhemmiltaan, ja he taas omiltaan. Lapsena me imemme käyttäytymismallin, tavat, arvot, asenteet suoraan omilta vanhemmiltamme. Lukeissa myös ymmärrys ja empatia nousee aiempia sukupolvia kohtaan. Pitkä onneton liitto, jossa pidetään väkisin kulissit pystyssä, ei takaa kodin lämpöä. Aiemmin eron häpeä ja yksin jääminen on vain voinut olla monelle aivan liian ylitsepääsemätön ja mahdoton vaihtoehto.
Lohdullista on kuitenkin itse tiedostaa, että aina on mahdollista muuttaa omaa toimintatapaansa huolimatta siitä minkä mallin on kotoaan saanut. Meillä on mahdollisuus päättää minkä perinnön jätämme omalle jälkipolvelle. Voimme olla katkaisemassa sukupolviemme ketjua, sitä mallia mikä ei toimi. Paljon se kyllä vaatii, mutta jo pysähtyminen ja asioiden oivaltaminen sekä ymmärrys oman suvun historiasta, auttaa matkalla.
Suunnittelija Tina Haverinen
Kirja: Vanhempieni kaltainen, Marianna Stolbow, 2016. Wsoy.
« Edellinen kirjoitus: Miten kohdata hullu?
Seuraava kirjoitus: Yhtä sukua rikkaampi »