Blogi | 9.9.2026

Kasperissa olemme pitkään puhuneet siitä, miten olennaista hyvä ja arvostava kohtaaminen lastensuojelussa on. Asiakasvanhemmilta olemme oppineet, ettei mikään ole niin tärkeää kuin se, että asiakas tuntee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Samaan aikaan tunnen itseni välillä lähes insinööriksi, kun huomaan puhuvani tarpeesta yhdenmukaisille prosesseille. Tosiasia kuitenkin on se, että lastensuojelusta puuttuvat monelta osin toimivat, kansalliset käytännöt ja tämä näkyy vanhempien kokemuksissa monella tapaa.

Keväällä 2026 toteutimme valtakunnallisen kyselyn lastensuojelun asiakasvanhemmille. Kyselyssä tarkasteltiin erityisesti sijaishuollossa olleiden lasten vanhempien kokemuksia. Kyselyyn vastasi 153 vanhempaa eri hyvinvointialueilta.

Kyselyn tavoitteena oli tuottaa kokemustietoa vanhempien saamasta tuesta sijaishuollon aikana, vanhemmuuden tukemisesta sekä perheen jälleenyhdistämiseen liittyvistä kokemuksista.

Suunnitelmallisuudessa merkittäviä puutteita

Kyselyn tulokset nostivat esiin sijaishuollon aikaisen työskentelyn suunnitelmallisuuteen liittyviä puutteita. Lähes 60 prosenttia vastaajista kertoi, ettei heille ollut tehty vanhemman asiakassuunnitelmaa sijaishuollon aikana. Lähes 70 prosenttia vastaajista puolestaan koki, etteivät työskentelyn tavoitteet olleet selkeitä.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, missä määrin sijaishuollon aikainen työskentely toteutuu suunnitelmallisena ja tavoitteellisena kokonaisuutena. Jos tavoitteet ja työskentelyn suunta eivät ole vanhemmalle selkeitä tai jos lainsäädännön edellyttämiä työskentelyn rakenteita ei hyödynnetä, on vaikea luoda edellytyksiä minkäänlaiselle muutokseen tähtäävälle työskentelylle.

Sama asetelma nousi esiin kyselyssä myös vanhemman ja lapsen välisen suhteen tukemiseen liittyvinä puutteina. 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän ja lapsen välistä suhdetta tuettu sijaishuollon aikana riittävästi. Lisäksi 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä ettei yhteydenpito lapseen ollut sujuvaa ja 45 prosenttia sitä mieltä ettei yhteistyö sijaishuoltopaikan kanssa toiminut hyvin.

Sijaishuollon toteutuminen käytännössä ja vanhemmuuden toteutuminen huostaanoton jälkeisessä arjessa vaikuttavat olennaisesti siihen minkälaiseksi vanhemman ja lapsen välinen suhde muodostuu. Liian usein olemme kuulleet työssämme vanhempien kokemuksia, joissa esim. sijaisperheeseen siirryttäessä lapsen ja vanhemman välisiä tapaamisia harvennetaan ikään kuin “varmuuden vuoksi”, jotta lapsella on mahdollisuus kotiutua. Jos vanhempi kuitenkin jätetään lapsen arkielämän ulkopuolelle, on lapsenkin usein vaikeampi kiinnittyä sijaishuoltopaikkaan. Lainsäädännön vastaisena, mutta käytännössä yleisenä tapana tuntuukin olevan se, että vanhemman ja lapsen yhteydenpitoa on käytännössä rajoitettu ilman asianmukaista yhteydenpidon rajoituspäätöstä.

Lainsäädäntö korostaa vanhemman ja lapsen yhteydenpidon merkitystä myös sijaishuollon aikana, mutta kyselyssä saadut kokemukset kuitenkin osoittavat, että vanhemman ja lapsen välisen suhteen tukeminen ei aina näyttäydy sijaishuollon aikaisen työskentelyn keskiössä olevana tavoitteena.

Kohti yhdenmukaisempaa sijaishuollon työskentelyä

Yhdenmukaisen ja systemaattisen työskentelyn puutteista kertoivat myös monet kokemukset siitä, miten työskentelyn suunta oli saattanut muuttua radikaalisti työntekijän vaihtumisen myötä.

”Selkeää vanhemmuustyöskentelyä ei ollut ja viiden vuoden aikana ensimmäinen vanhemman asiakassuunnitelma tehtiin vuosi ennen lasten kotiutumista. Viimeisin sosiaalityöntekijä oli onneksi aivan huippu ja antoi tukensa.”

Kun tarkasteltiin vanhempien kokemuksia onnistuneesta perheen jälleenyhdistämisestä havaittiin kokemusten olevan keskenään varsin vaihtelevia. Kertomuksista oli tunnistettavissa seitsemän toisistaan erottuvaa polkua tai reittiä kotiin, joista ainoastaan osaan liittyi sosiaalityöntekijän aktiivinen rooli. Myös näissä kokemuksissa korostui työntekijän vaihtumisen merkitys.

”Sosiaalityöntekijä vaihtui, ja hän kysyi jo ensimmäisellä palaverikerralla, että mitkä nämä huostaanoton perusteet ovat, onko niitä milloin arvioitu ja miksi ei ole. Hän oli ensimmäinen joka kysyi mitä mieltä minä olen asiasta ja kertoi minulle oikeudestani hakea huostaanoton purkua. Itse suhtauduin positiivisesti ja yllättyneesti, aiemmin minua oli lapsen vanhempana lytätty eikä kuultu juuri lainkaan.”

Selvityksestä saadut tulokset ovat merkityksellisiä myös laajemman perheen jälleenyhdistämistä koskevan keskustelun kannalta. Perheen jälleenyhdistäminen on lastensuojelulain mukainen tavoite, mutta käytännössä se toteutuu Suomessa harvoin. THL:n mukaan vuonna 2024 vain noin 6 prosenttia huostaanotoista päättyi ennen lapsen täysi-ikäistymistä.

Meidän tilannekuvamme mukaan monelta hyvinvointialueelta puuttuu selkeät käytännöt vanhempien osallistamiseen ja heidän kanssaan työskentelyyn sijaishuollon aikana, eikä näin ollen edellytyksiä perheen jälleenyhdistämiselle käytännössä luoda. Selvityksestämme löytyy kuusi toimenpide-ehdotusta sijaishuollon kehittämiseksi ja niiden pohjalta jatkamme työtä kohti yhdenmukaisempaa lastensuojelua.

Lisää tekemästämme selvityksestä ja ajatuksistamme voit kuulla THL:n monitieteisillä lastensuojelun tutkimuspäivillä 2.-3.12.2026, jossa pääsemme esittelemään selvitystä yhdessä työryhmässä.

Armi Ahvenainen
Johtava asiantuntija
Kasperin lastensuojelutiimi