Mareena Heinonen: Arki sijoitetun lapsen vanhempana rakentuu pienistä hetkistä
Blogi on osa Kasperin 70-vuotisjuhlavuoden Hidas vanhemmuus-blogisarjaa.
”Vanhemmuus ei lopu lapsen sijoitukseen, eikä edes huostaanottoon.”
Tätä sanon vanhemmille usein. Itsellenikin jouduin sitä alkuun vakuuttamaan moneen kertaan, ennen kuin uskoin. Liian monesta suusta sitä tuskin kuulee yksikään äiti tai isä, jonka lapsi on lastensuojelun kautta sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle.
Vanhemmuus ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. Lapsen tarve vanhemmalle ei kuitenkaan katkea sijoitukseen. Se jatkuu koko elämän ajan.
Kun vanhempi on lapsen elämässä fyysisesti läsnä vain tapaamisilla, aika muuttaa olemustaan. Muutamaan tuntiin tai päivään pitää tiivistää pala oikeaa elämää. Suuri osa tiedon, ymmärryksen, perinteiden ja arvojen siirtämisestä vanhemmalta lapselle tapahtuu yleensä arjen lomassa, sivulauseissa ennemmin kuin saarnoina. Kun yhteinen arki puuttuu, korostuu jokainen sivulause ja äänenpaino, teko ja ele.
Millaiseksi vanhemmuus sitten muotoutuu muutoksen myötä, riippuu monesta asiasta. Jokaisen perheen tilanne on erilainen, mutta kokemuksissa on myös paljon yhteistä.
Lähes aina sijoituksen aikana lapsen arki on muualla kuin vanhempiensa luona. Monet vanhemmat ovat läsnä lastensa arjessa, esimerkiksi puheluin tai viestein. Hyvänyönviestit, tsemppaukset ennen koepäivää tai mahdollisuus näyttää videolla arjen maisemia ovat pieniä mutta merkittäviä asioita. Ne rakentavat ja ylläpitävät suhdetta silloinkin, kun tapaamisten välillä on aikaa ja elämää, on sitten kyse päivistä tai viikoista.
Joskus, varsinkin jos lapsi on sijoitettuna lähelle, voi vanhemman arkeen kuulua lapsen vienti harrastukseen tai matikanläksyt torstaisin. Joskus yhteys arjessa on vain puhelimen näytöltä tervehtivä kuva ajalta ennen sijoitusta tai kehystetty kuva keittiön seinällä.
Silloin kun lapsi on sijoitettu, vaatii jokapäiväisessa arjessa itsensä kokeminen vanhemmaksi totuttelua, rohkeutta ja rakkautta, eikä sekään aina riitä.
Asuu lapsi sitten kotona tai kodin ulkopuolella, jollain tapaa vanhemmuus on aina keskeneräistä.
Blogin kirjoittaja Mareena Heinonen on Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n kokemusasiantuntija ja jo aikuisen lapsen edelleen keskeneräinen äiti.
« Edellinen kirjoitus: Rosa Auffermann: Tavallinen arki on parasta myös ulkomailla asuessa
Seuraava kirjoitus: Yhdessä kehittämällä osallisuusopit teoiksi »