Blogi | 13.5.2024

Suomessa on hyvin pitkälti vallalla malli, jossa yksilö, on hän sitten aikuinen tai lapsi, ohjataan erilaisissa ongelmissa saamaan apua yksin ammattilaiselle, joka on erikoistunut juuri tähän ongelmaan. Tämä voi tuottaa kokemusta ongelman ainutlaatuisuudesta ja myös vakavuudesta: ”Olenko minä näin vaikea, että joudun psykologille?” ”Eikö kukaan muu tunne yksinäisyyttä vanhempien erotessa, mikä minussa on vikana?”

Aiemmissa blogeissa olemme tuoneet esiin lasten eroryhmätoiminnan mallia ja sieltä saamaamme palautetta. Yksi ehkä keskeisin asia on lapsen kokema vertaistuki tilanteessa; muilta ja muden tilanteesta oppiminen ja omien ja muiden kokemusten jakaminen. Jo tämä itsessään on merkittävä lapsen tilannetta helpottava tekijä. Lasten saamat kokemukset vertaisuudesta, ystävyyksien syntyminen ja oman itsetunnon vahvistuminen ovat asioita, joille ei ole mahdollista laskea hintaa.

Ryhmätoiminnalle voidaan laskea hinta. Vertaisryhmät ja ryhmässä ylipäätään tapahtuva tuki ja hoito ovat kustannustehokkaita. Yhden ryhmän vetäminen vaati meiltä 2 työntekijää ja suunnittelu-, aika- ja tilaresurssia. Samanaikainen usean lapsen tapaaminen ja myös ryhmän oman ryhmäytymisen ja vuorovaikutusprosessien hyödyntäminen antaa ryhmälle kuitenkin vain lisäarvoa, eikä ryhmä vie mitään pois yksilöltä.

Yhden ryhmän kulut ovat kokonaisuudessaan, huomioiden tilavuokrat, henkilökulut sivukuluineen sekä ruokailu- ja materiaalikulut, alle 3000e. Jos tämän jakaa tapaamiskerroilla ja lasten määrällä, jää yhden lapsen kustannukseksi ryhmästä 500e. Tällä rahalla katetaan kaikki perheiden alkutapaamisista koko ryhmän läpikäyntiin ja yhteiseen lopetukseen. Perheille ryhmään osallistuminen ei maksa mitään, sillä saamme ryhmien järjestämiseen STEA:n tukea. Mutta onko 500 euroa sitten vähän vai paljon? Mitä muuta saisi palveluvalikosta 500:lla eurolla?

Lastenpsykiatrian poliklinikalla perhe saisi tähän hintaan yhden käynnin kahden työntekijän, osastolla tämä voisi kattaa ehkä juuri ja juuri yhden päivän. Lastensuojelusta saisi kaksi vuorokautta ammatillista perhekotihoitoa samaan rahaan. Perheneuvolassa voisi saada tähän hintaan kaksi käyntiä. Kertakustannuksina ryhmä ei vielä loista ylivertaisesti ”taloudellisuudessaan”, vaikka se kustannustehokasta onkin. Mutta jos arvioimme sitä, mitä kustannuksia ilman ryhmää tai muuta varhaista tukea saavat perheet voivat tarvita, jos tukea ei kohdenneta oikein? Jos lapsen ja vanhempien kanssa tehtävä erotyöskentely estää yhdenkin tuomioistuimelle tehtävän selvityksen lapsen huollosta ja tapaamista, itse tuomioistuinkäsittelyn tai jopa pitkälle etenevät huoltajuuskiistan, on sillä jo aivan merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Mutta miten todistaa se, olisiko joku ryhmän mukana olleista perheistä päätynyt tuomioistuimeen ja olemmeko ennalta ehkäisseet tekemisellämme jotakin? Ainakin meillä on se tieto, että emme ole välttämättä tekemisissä ainoastaan perheiden kanssa, jossa on pieniä huolia, liittyen erotilanteeseen. Olemme keränneet perheiltä tietoa heidän aiemmasta palvelujen käytöstään ja on nähtävissä, että perheet ovat itse asiassa käyttäneet palveluja ennen ryhmää melko paljon. Lisäksi perheet kertovat usein vaikeistakin haasteista liittyen lapsen käyttäytymiseen ja oireiluun ennen ryhmään tuloa. Tästäkin huolimatta olemme saaneet erittäin hyvää palautetta siitä, millaisia vaikutuksia ryhmällä on ollut lapseen. Huomioitavaa on, että ryhmä on vaikuttanut myös vanhempiin ja koko perheen dynamiikkaan, vaikka varsinainen ryhmäläinen on ollut lapsi. Toimintamme vaikuttaa siis systeemisesti lapsen lisäksi hänen lähiympäristöönsä. Vielä emme tiedä, onko ryhmätoiminnan vaikuttavuus pitkäkestoista, se vaatisi lisätutkimusta. Mutta sen tiedämme, että ryhmätoiminta on taloudellisesti, inhimillisesti ja ainakin lyhyen aikavälin vaikutuksiltaan erittäin kannattavaa.

Sanna Välimäki

Toiminnanjohtaja