Blogi | 25.11.2020

Insinöörimaailmassa rakennesuunnittelijat lähtisivät miettimään perustuksia, rungon ja rakenteen mitoituksia sekä sitä miten rakennelma on mahdollista toteuttaa teknisesti. He laatisivat lujuuslaskelmia ja piirustuksia.

Lastensuojelun kentällä systeeminen ajattelu on tuonut kokemusasiantuntijavanhempien mukaan ottamista entistä enemmän lastensuojeluprosessin eri vaiheissa. Joissain kunnissa on rohkaistuttu ottamaan vanhempia mukaan lastensuojelun kehittämiseen kokemusasiantuntijoina. Joissain on kokeiltu jo tukihenkilötoimintaa. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Vertaistukihenkilö on parhaimmillaan tukipilari asiakkaalle, lastensuojeluprosessille ja työtään prosessissa tekevälle ammattilaiselle.

Auttamistyö voi olla haastavaa ja kuormittavaa. Ammattilaiset tunnistavat riskin myötätuntouupumukseen ja sijaistraumatisoitumiseen. Lastensuojelussa ammattilaisilla on käytössä lähes poikkeuksetta organisaation tuki, esimiehen tuki, tiimin tuki, työnohjausta ja työterveys ainakin. Yleensä myös mahdollisuus konsultaatioon ja lisäkoulutukseen. Ammattiauttajakaan ei elä pelkällä esimiehen kiitoksella (vaikka sen tärkeyttä ei voi kiistää), vaan kummasti työn tekemistä motivoi joka kuukautinen palkkapäivä.

Vapaaehtoinen, oman kokemuksen omaava tukipilari on vielä uutta meillä. Nyt tätä pilaria on ruvettu pistämään pystyyn yhä useammassa organisaatiossa. Systeemistä olemme oppineet viime vuosina paljon, mutta voisimmeko vielä tarkastella tätä pilaria osana systeemiä hieman tarkemmin? Mietitään, miten tukipilari pysyy pystyssä? Kukaan ei halua, että tukipilari kaatuu liiallisten haasteiden ja kuorman voimasta tai romahtaa oman lujuuden riittämättömyyteen. Kukaan ei halua, että tukipilari rakennetaan alustalle, joka ei jaksa sitä kantaa. On tärkeää pohtia, miten varmistetaan, että tukipilarista tulee osa kokonaisuutta?

VOIKUKKIA-toiminta tutustui marraskuussa 2019 New Yorkissa paikalliseen tapaan ottaa lastensuojelukokemuksen omaavat vanhemmat toimijoiksi lastensuojelun kentälle. Tutustuimme useampaan organisaation ja saimme omien kokemustemme tueksi hyviä käytäntöjä siitä, miten vertaistukihenkilöitä tulisi huomioida, jotta he pystyisivät loistamaan omassa tehtävässään.

Yhteisöllisyys ja yhteisö on vahvasti läsnä amerikkalaista kulttuuria ja näyttäytyi meille paikallisessa tukihenkilötyössä äärimmäisen voimauttavana. The Rise Magazine on organisaatio, jonka perustehtävän ytimessä on vanhempien äänen ja näkökulman esiin nostaminen. Risessa yhteisöllisyys on käsinkosketeltavaa. Vanhemmat kutsutaan mukaan välittävään ja tukevaan yhteisöön, jossa he saavat mahdollisuuden tuetusti oppia ja kokeilla oman äänensä voimaa voimavarojensa mukaan. Yhteisö rohkaisee ja hoitaa, mutta antaa mahdollisuuden myös olla tueksi muille. Myös meillä VOIKUKKIA-toiminnassa olemme kokeneet, että panostamalla yhteisöllisyyteen syntyy luja alusta rakentamiselle.

Tasa-arvoinen toimijuus näyttäytyi kaikissa New Yorkin organisaatioissa, joissa vanhemmat olivat mukana työntekijöiden rinnalla. Vahvaa akateemista osaamista hyödyntävä oikeusaputoimisto Bronx Defenders esimerkiksi ylpeänä esitteli meille vanhempien osuuden tiiminsä toimivuudessa. Samoin teki Children´s Village Harlemissa. Ei ollut he ja sitten me. Oli vain me. Työnkuvat olivat selkeitä kaikille tiimin jäsenille.

Ohjaus ja tuki on tärkeää ammattilaisillekin. Myös Vanhemmat toimijoina tarvitsevat niitä työssään. He kohtaavat samoja asiakkaita, samoja kysymyksiä ja samoja haastavia tilanteita kuin ammattilaisetkin lastensuojelun kentällä. Oma kokemus on vanhemmalle sekä voimavara, että taakka. Muiden tarinat ja vaikeassa tilanteessa kohtaaminen nostavat helposti omat kokemukset pintaan. Vaikka oma kokemus olisi jo taakse jäänyttä elämää ja käsitelty monin tavoin, se on silti siellä. Emme voi olettaa, että vanhemmat pärjäisivät yksin tehtävässä, johon ammattilaiset saavat vahvaa tukea. JCCA:n toiminta Brooklynissa veti meidät ihastuksesta sanattomaksi. Siellä vanhempien tukena toimivat oman kokemuksen omaavat vanhemmat muodostivat organisaation rakenteissa oman tiimin, jossa heillä oli oma tiiminvetäjä. Tiiminvetäjän tehtävänä oli koordinoida ja tukea näitä tukihenkilöitä työssään, kuten meillä esimiehet tukevat vaikka perhetyön tiimien ammattilaisohjaajia.

Vanhemman pitää saada tehtäväänsä valmennusta ja koulutusta. Näissä kaikissa organisaatioissa, joissa vierailimme, tämä oli itsestään selvää. Valmennus oli usein kurssi tai jonkun jo pidempään tukihenkilönä toimineen työn seuraamisesta, mentorointia. Tapaamamme tukihenkilöt toivat esiin tärkeänä sen, että he saivat osallistua ammattilaisten kanssa yhdessä lisäkoulutuksiin eri teemoista. Ketään ei pidä heittää tehtäviin ilman perehdytystä, ei etenkään lastensuojelussa.

New Yorkissa tukihenkilöinä toimivat vanhemmat saivat poikkeuksetta korvauksen tekemästään työstä. Tätä me suosittelemme myös VOIKUKKIA -toiminnassa. Tukihenkilö tekee työtään usein sydämen kutsumuksesta ja saa työstä myös itselle mielihyvää. Mutta, kun vanhempi valitsee tehdä työtä tukihenkilönä, hän valitsee olla jostain muualta poissa sinä aikana. Se on pois omasta palkkatyöstä, omalta perheeltä ja omasta arjesta. Siitä pitää maksaa asianmukainen korvaus.

Kukaan ei elä kiitoksella eikä arvostuksella, mutta tiedämme, miten tärkeitä ne ovat motivaation ja jaksamisen kannalta. On tärkeää tulla nähdyksi. Varsinkin silloin kun annat itsestäsi ja sisimmästäsi, sydämestäsi. Miten muistaisimme olla kiitollisia ja osoittaa arvostusta näille vanhemmille. Mielestämme tämä erityisen pohtimisen paikka lastensuojelun alalla, jossa työntekijätkin kamppailevat arvostuksen ja kiitoksen puutteessa usein itsekin. Kukaan ei tee vapaaehtoistyötä ilman kiitosta.

Kiitos New York näistä vinkeistä. Ne vahvistivat meidän VOIKUKKIA -toiminnan ajatuksia. Jotta kokemusasiantuntijuudesta ponnistava tukihenkilötoiminta voisi toimia, jotta pilari pysyy varmasti pystyssä, on siis kiinnitettävä huomiota etenkin perustuksiin, mutta myös vanhojen rakenteiden liitoskohtiin, unohtamatta itse pilarin kestävyyttä.

Sanna Hämäläinen

asiantuntija, VOIKUKKIA- toiminta

Kirjoitus on osa New York blogisarjaa, jota julkaisemme kevään 2020 aikana. Seuraavassa blogissa kuulemme Brooklynissa tukihenkilöinä toimivien Carolin ja Jillin mietteitä.

Lue edelliset NY blogit täältä:

Intohimoista ja asiakaslähtöistä työtä New Yorkin malliin
Brooklynin tukihenkilöt muuttamassa järjestelmää