Blogi | 30.11.2022

Blogi on osa Kasperin 70-vuotisjuhlavuoden Hidas vanhemmuus-blogisarjaa.

Usein tulee ajatelleeksi, että lapsille täytyy järjestää erityistä ohjelmaa. Vain siten lapset viihtyvät ja vanhempi voi antaa itselleen kunniamerkin onnistuneesta vanhemmuudesta. Todellisuudessa vähempi riittää. Emme itse ehkä edes ymmärrä, kuinka paljon ärsykkeitä lapsille tulee kaikkialta ihan koko ajan. Rauhoittuminen yhdessäoloon ja tavalliset arjen asiat tuovat turvan.

Päätimme toteuttaa unelmamme ja muuttaa vuodeksi ulkomaille vielä ennen, kuin esikoisellamme alkaa esikoulu. Tulisin olemaan kotona lasten kanssa ja yksi ensimmäisistä ajatuksistani lähtöpäätöksen jälkeen oli: ”Apua, kuinka pitää 4-vuotiaan kehitys ja taidot samalla tasolla kuin ikätovereiden Suomessa?” Kysyin tästä päiväkodissa ja vastaus oli selkeä: ”Ei tässä iässä ole vielä asioita, joita ehdottomasti pitäisi opettaa. Tavallisia arjen taitoja ja leikkiä.” Ja kyllähän sen tiesin. Silti aluksi tuntui siltä, että 4-vuotias on jo iso olemaan pois päiväkodista ja siitä tuli paineet itselle. Tuli olo, että pitää pystyä tarjoamaan paljon virikkeitä ja opettaa uusia taitoja.

Tällä hetkellä asumme Hampurissa, jossa lapsemme oppivat toisen kotimaansa kieltä ja kulttuuria. Elämme täällä hyvin samanlaista arkea kuin Suomessakin, mutta yhdessäoloa on enemmän. Tuntuu arvokkaalta, että pystymme viettämään niin paljon aikaa yhdessä. Lapsille usein kaikista tärkeintä on arkiset asiat. He auttavat täällä yhtälailla ruoanlaitossa kuin Suomessakin, ainesosat vain ovat osaksi erilaisia.

Lapsista on kiinnostavaa myös tutustua uuteen kaupunkiin, mutta parasta on leikkipuistot, pyöräily ristiin rastiin ja kahviloissa käyminen. Se tavallinen arki yhdessä meidän vanhempien kanssa.

Tavallisten arkisten asioiden tekeminen lasten kanssa tuo myös vanhemmuuteen rauhaa. Voi hellittää ja keskittyä olennaiseen – läsnäoloon. Hektisyyden ja paineiden sijaan keskittyä läsnä olemiseen lapsille ja myös itselle.

4-vuotiaamme on jo nyt oppinut paljon saksaa, hänen maailmansa on avartunut katukuvassa näkyvän ihmisten moninaisuuden vuoksi, hän on oppinut rahan arvoa uudella tavalla (täällä käytetään enemmän käteistä kuin Suomessa) ja tutustunut toisen kotimaamme sukuun ja kulttuuriin. Voin siis itsekin jatkaa tätä eloa nyt ilman paineita ja ymmärryksellä siitä, kuinka arvokkaita ja erityisiä nämä täällä opitut ja koetut asiat ovat.

Blogin kirjoittaja Rosa Auffermann on kahden lapsen äiti, joka toteutti unelman asua ulkomailla.

Rosan löydät instagramista @rosaauffermann.