Blogi | 8.10.2021

Erovaikuttajanuoremme tapasivat lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen 23.9.2021 Helsingissä. Nuoret pääsivät esittämään heidän tulevaisuuttaan koskevat mielipiteensä viranomaiselle, joka edistää työssään lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Nuoret olivat valmistelleet tapaamiseen asialistan, jossa nostivat esille heitä jo pitkään huolestuttaneet seikat: lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut, ilmastonmuutos ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet.

Nuoret kokevat, että aikuisten asenteet ja tietämättömyys mielenterveyden asioista kasvattavat häpeän leimaa ja vaikeuttavat entisestään avun hakemista. Heidän kokemuksenaan on, että aikuiset vähättelevät heidän ongelmiaan ja koulussa annetaan jopa väärää tietoa mielenterveysasioista. Tapaamisessamme yksi nuori kertoo opettajasta, joka oli koulussa sanonut, ettei masennukseen kannata syödä lääkkeitä. Masennuksen helpotukseksi oli kehotettu lähtemään ystävän kanssa elokuviin. Toinen nuori taas oli kertonut opettajalle kovasta ahdistuksesta pitää esitelmää luokan edessä, johon vastaus oli ollut, että nyt tsemppaat vaan. Lopputulos oli ollut nuoren paniikkikohtaus koulun vessassa. Useammalta nuorelta avunhakijalta oli myös kysytty: ”Haetko vain huomiota?”

Miksi nuorten esille tuomia mielenterveysongelmia ei oteta vakavasti? Miksi niitä vähätellään? Eikö uskalleta? Eikö tiedetä tarpeeksi?

Nuoria hämmästytti myös se, miksi matalan kynnyksen avun saaminen on tehty niin mahdottoman vaikeaksi. Eikö olisi järkevämpää tarjota apua silloin, kun ongelmat ovat vielä pieniä, eikä odottaa siihen saakka, että nuori on jo niin huonossa kunnossa, että tarvitsee osastohoitoa. Ja kyllä, useammalla nuorella on jo kokemusta erikoissairaanhoidosta, mutta nimenomaan arjen perustasolla tapahtuva apu koetaan riittämättömäksi. Toisaalta esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksen psykologin luona käynnit on koettu hyviksi, mutta näiden tapaamisten määrä on rajattu 5 kertaan koko opiskelun aikana (keskimäärin 3 vuotta). Miksi palveluita rajataan näin? Miksi ei pidetä apua hakeneesta nuoresta kiinni, auteta ja tueta sen aikaa kuin on tarvetta?

Nuoret esittivät myös ratkaisuja. He ehdottivat, että jokainen nuori voisi käydä kerran vuodessa juttelemassa koulupsykologin kanssa. Näin kaikkien nuorten vointia seurattaisiin säännöllisesti, kuten pituutta ja painoakin. Tai voisiko koulussa olla ihminen, jonka tehtävänä olisi kohdata nuoria ja jutella heidän kanssaan silloin, kun nuori kokee siihen tarvetta. Nuoret ajattelevat, ettei tuon ammattilaisen tarvitsisi olla välttämättä psykologi. Riittää, kunhan kyseessä olisi henkilö, joka osaisi olla empaattinen ja jolla olisi koulutusta kohtaamiseen. Tämä aikuinen voisi toimia myös ikään kuin nuoren tukihenkilönä auttamassa nuorta etsimään ja löytämään mahdollisia lisätukipalveluita.

Näin ammattilaisen korviin nuorten toiveet eivät kuulosta kovinkaan suurilta. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kuitenkin kertoi, että lasten ja nuorten mielenterveyden matalan kynnyksen palvelut eivät ole lainalaisesti kenenkään vastuulla. Tästä syystä niissä on suuria vaihteluita ja ongelmia. On hienoa huomata, että lapsiasiavaltuutettu näkee yhteiskunnassamme näitä samoja haasteita ja työskentelee niiden parantamiseksi, vie nuorten ja lasten sanomaa eteenpäin. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Me haluammekin nyt haastaa kaikki poliitikot laittamaan tämän asian kuntoon! Esimerkiksi sote-uudistuksessa olisi oiva paikka korjata tilannetta. Mitä tärkeämpää meillä on, kuin meidän lapsemme ja heidän hyvinvointinsa?

Piritta Kähkönen, VeNyvä-hanke, koordinaattori, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Reetta Toivonen, Asiantuntija, Kasper- Kasvatus ja perheneuvonta ry

Nuorten erovaikuttajaryhmään kuuluu 20 nuorta, joiden vanhemmat ovat eronneet. Nuoret ovat 13-20-vuotiaita. Ryhmä on osa Kasper- Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n ja Yhden Vanhemman Perheiden Liiton VeNyvä-hankkeen yhteistä toimintaa.