Blogi | 2.9.2020

Vanhempien erotessa saattaa tuntea, että olisi itse vastuussa nuoremmista sisaruksistaan, tai niin mä ainakin koin sen. Ihan kuin mun vanhemmat ei enää pitäisi meistä huolta, kun he eivät pystynyt edes pitämään toisistaan huolta vaan erosivat. Niin mä ajattelin ollessani nuorempi, seitsemän vuotias pikku tyttö.

Nyt aikaa on kuitenkin kulunut yli kymmenen vuotta siitä hetkestä, kun mun vanhemmat erosivat ja taaksepäin katsoessani toivon, että olisin ymmärtänyt, että en todellakaan ollut velvotettu olemaan vastuussa pikkusisaruksistani. Eikä todellakaan vanhempieni eroaminen tarkoita sitä, että he eivät pystyisi pitämään meistä huolta.

Kymmenen vuoden aikana olen oppinut, että en ole vastuussa siitä, että he erosivat, omista sisaruksistani, enkä monesta muustakaan asiasta. Olen itse eronnut parisuhteesta, menettänyt ystäviä ja paljon muuta tässä ajassa. Se auttaa ymmärtämään paremmin, että miksi vanhempanikin erosivat tuolloin. Olen myös ymmärtänyt, että kaikkeen ei itse pysty vaikuttamaan, jotkut omat asiat ovat myös muiden ihmisten asioita.

Tunsin olevani vastuussa pikkuveljeni ja pikkusiskoni asioista. Koin vastuuta siitä, että he ehtivät ajoissa kouluun, pääsevät harrastuksiinsa ja syövät kun pitää, tekevät läksynsä ja muista aika arkisista asiota, joista vanhempien pitäisi pitää huolta. Äitini sanoi toistamiseen, että en ole vastuussa sellaisista asioista, ja että minun pitäisi saada olla vielä lapsi, mutta tunsin silti vastuuta heistä. Kaikki se vastuu oli liian suuri henkinen kuorma, ja stressasi minua paljon, mutta en tiennyt, että miten päästää siitä irti.

Onneksi nyt vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, että en ole kaikesta vastuussa ja aina ei tarvitsekkaan olla.

Toivon, että kaikki, jotka ovat tällä hetkellä, ovat joskus olleet, tai tulevat olemaan vastuussa muista ymmärtävät myös, että heillä on oikeus olla lapsia ja pitää huolta vain ja ainoastaan omista asioistaan. Joskus saa ja pitääkin pitää huolta itsestään vähän enemmän kuin muista.

Ellu, kesätyöntekijä
Kasper ry