Voi kun rakkaus yksin riittäisikin

Blogi | 21.6.2019

Viime viikkoina on uutisoitu näyttävästi lastensuojelun tilannetta. Huolta on herättänyt kiireellisten sijoitusten kasvu. Viime vuonna Suomessa sijoitettiin kiireellisesti pois kotoaan noin 4400 lasta. Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa sijoitusten määrä on lähes kolminkartaistunut.

Toivomme keskusteluun rakentavaa tulokulmaa. Syyllistäminen ja leimaava puhe eivät auta perheitä. Valitettavasti perheiden tarvitsemia tukitoimia ei kuitenkaan ole aina saatavilla ja lastensuojelun asiakkaana olevien lasten vanhempiin kohdistuva leima osaltaan vaikeuttaa tuen hakemista. Kiireelliset sijoitukset kohdistuvat useinmiten nuorisoikäisiin. MTV:n uutisissa Lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen totesi, että etenkin nuorten kohdalla päihde- ja mielenterveyden palveluissa on merkittäviä puutteita. Samoin nuorten vanhemmat jäävät usein yksin kasvatusvaikeuksissa ja silloin tilanne voi päästä karkaamaan käsistä.

Kiireellinen sijoitus on viimesijainen toimenpide, kun ei ole muita mahdollisuuksia turvata lapsen tilannetta. Kiireellisen sijoituksen tarve voi syntyä esimerkiksi silloin, kun kodin olosuhteet tai puutteet lapsen huolenpidossa välittömästi vaarantavat lapsen terveyttä tai kehitystä tai silloin, kun lapsen huoltajat ovat väliaikaisesti kykenemättömiä hoitamaan lastaan ja tämä välittömästi vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Huoltajien väliaikainen kykenemättömyys voi tarkoittaa monentyyppisiä tilanteita päihteiden käytöstä akuutin mielenterveyden ongelman syntymiseen, erilaisiin kriisitilanteisiin tai sairastapauksiin. Lapsi tai nuori voi myös itse käyttäytymisellään aiheuttaa kiireellisen sijoituksen tarpeen, esimerkiksi käyttäytymällä itsetuhoisesti, käyttämällä päihteitä tai tekemällä rikoksia.

Kiireellinen sijoitus ei tarkoita huostaanottoa ja pidempiaikaista sijoitusta kodin ulkopuolelle. Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika yhdellä viranhaltijan tekemällä päätöksellä on 30 päivää. Tämän ajan puitteissa lapsen tai nuoren ja hänen perheensä tilanne arvioidaan tarkemmin ja aina tarvetta huostaanotolle ei ole. Esimerkiksi Espoon Poijupuiston vastaanottokodin tilaston mukaan noin puolet kiireellisistä sijoituksista päätyy sijoituksen lakkaamiseen ja nuoren kotiinpaluuseen. Lapsen sijoitusta edeltänyt avun ja tuen tarve ei katkea sijoitukseen. Vanhemmat ja lapset tarvitsevat edelleen tukea haasteisiin, jotka johtivat sijoitukseen. Myös lapsen sijoitus on perheelle kriisi, johon he tarvitsevat tukea.

Lue MTV:n uutinen: Kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut vauhdilla ja luvut hätkähdyttävät asiantuntijoita – hoputtavat kuntia toimintaan: ”Kyllä meidän on aika herätä”


Haku