Yhdessä vahvempia, vertaistuen merkitys lapsen hyvinvoinnille

Blogi | 3.5.2024

Lapsia voi auttaa ja tukea vanhempien eron käsittelyssä monin tavoin. Osalle lapsista sopii hyvin yksilölliset tapaamiset ammattilaisten kanssa ja osa hyötyy ryhmästä saadusta vertaistuesta. Me Kasperissa olemme järjestäneet vuosia lasten vertaisryhmiä vanhempien eron kokeneille lapsille ja oppineet paljon vertaistuen hyödyistä ja vaikutuksista.

Lapset ja nuoret kokevat vertaisryhmässä toimimisen mielekkäänä tapana käsitellä asioita. Vertaistuki tarjoaa lapsille mahdollisuuden tuntea kuuluvansa joukkoon. Tämä tunne yhteenkuuluvuudesta ja samankaltaisista kokemuksista voi auttaa lapsia tuntemaan olonsa turvalliseksi ja ymmärretyksi. Vertaisten kokemusten ja omien ajatusten jakamisen kautta lapset saavat uusia näkökulmia asioihin ja kokemuksen siitä, etteivät ole yksin.

”auttaa kun tietää, että on muita jolla on sama juttu ku mulla.” -eroryhmään osallistunut lapsi*

Vertaisryhmä myös vahvistaa lasten toimijuutta, kun he voivat omalla kokemuksellaan auttaa muita saman kokeneita. Lapset saavat ryhmästä onnistumisen kokemuksia ja se voi mahdollistaa heille uudenlaisen roolin ryhmässä vertaisten joukossa. Ryhmiimme osallistuneita lapsista 75% kertoo, että heille on ollut tärkeää tavata muita samassa tilanteessa olevia lapsia ja 73% pitää tärkeänä, että on omalla kokemuksellaan voinut auttaa toisia. *

Kokemusten mukaan lapset, joiden on vaikea puhua omia ajatuksiaan, saattavat ryhmän rohkaisemana helpommin kertoa ajatuksistaan kuin yksilötyössä. Vertaisryhmässä lapset saavat ohjaajilta ja muilta lapsilta mallia asioista puhumiseen. Tämä voi myös auttaa heitä käsittelemään omia tunteitaan ja saamaan perspektiiviä omiin kokemuksiinsa. Yksilötyöskentelyssä vuorovaikutus on lapsen ja työntekijän välinen, kun taas ryhmä tarjoaa useita vuorovaikutussuhteita ja samalla useita mahdollisuuksia kiinnittyä ryhmään ja käsiteltävään aiheeseen. Ryhmässä lapsi voi liittyä käsiteltävään asiaan monella eri tavalla; jakamalla omia ajatuksiaan, kuuntelemalla, olemalla samaa tai eri mieltä toisten kanssa.

Vertaisryhmässä lapset voivat oppia tukemaan toisiaan ja vastaanottamaan tukea toisiltaan. Tämä voi auttaa heitä kehittämään empatiataitoja ja sosiaalisia taitoja sekä tuntemaan itsensä arvokkaiksi osana ryhmää. Osallistuminen vertaisryhmään antaa lapsille mahdollisuuden tuntea itsensä voimaantuneiksi ja tärkeiksi. Kun he voivat auttaa toisiaan omalla kokemuksellaan, se vahvistaa heidän tunnettaan omasta kyvystään selviytyä ja vaikuttaa omaan elämäänsä.

Kokemuksemme ja saamamme palautteet ryhmistä tukevat vertaistuen merkitystä lapsille vanhempien eron käsittelyssä. On tärkeää tarjota lapsille mahdollisuus saada tukea toisiltaan samankaltaisissa tilanteissa. Jokaisen lapsen tilanne ja tarpeet ovat kuitenkin erilaisia. Joillekin lapsille yksilöllinen tuki voi olla tehokkaampaa tai tarpeellisempaa, varsinkin jos heillä on erityisiä haasteita tai tarpeita, jotka eivät sovi ryhmäympäristöön. Kuitenkin vertaisryhmät voivat tarjota ainutlaatuisen ja arvokkaan lisän lapsen tukiverkostoon vanhempien eron käsittelyssä. Lisäksi resurssien näkökulmasta on ryhmätyöskentely myös tehokasta ja siitä lisää blogisarjan seuraavassa osassa.

”Minulla on vanhempana turvallisempi olo että lapseni on päässyt keskustelemaan erosta ja tapaamaan muita lapsia, joiden vanhemmat ovat eronneet.” – ryhmään osallistuneen lapsen vanhempi.”**

Hanna Ristimäki

Lasten ja nuorten eroauttamisen asiantuntija

*Lasten eroryhmään osallistuneiden lasten palautteita kerättiin vuosilta 2022-23 ja vastaajia oli 61.

**Lasten eroryhmään osallistuneiden lasten vanhempien palautteita vanhemmuuteen liittyen kerättiin vuosilta 2021-23 ja vastaajia oli 102.

Lue lisää vertaistuen hyödyistä:

Frisk, Ristimäki, Toivonen 2021: Vertaisuus yhdistää – kokemuksia lasten eroryhmistä. Teoksessa Laimio J. Kalliomeri R. &Tulensalo H. (toim.) Kohti lapsen näköistä osallisuutta. Pelastakaa lapset ry. (102-110).

Linkki sähköiseen julkaisuun: https://pelastakaalapset.s3.eu-west-1.amazonaws.com/main/2021/05/20140644/kohti-lapsen-nakoista-osallisuutta-kirja.pdf

Frisk, Ristimäki, Toivonen 2023. Vertaistuki auttaa vanhempien erotessa. Teoksessa Malinen K. Itäpuisto M. Moilanen J. Kiili J. & Punna M. (toim.). Vertaistuki ja kokemukseen perustuva asiantuntijuus lasten ja perheiden voimavarana. Vastapaino. (239-243)



Haku