Blogi | 3.5.2024

Kokemusasiantuntijamme Tuula kirjoitti blogitekstin, jossa hän kuvasi onnistunutta huostaanottoa ja hyvää yhteistyötä lapsen sijaisperheen kanssa. Joku saattaa ajatella tuollaisten tarinoiden lastensuojelussa olevan harvinaisia, joissa yhdistyvät monet seikat, jotka eivät kaikissa olosuhteissa ole mahdollisia. On toisaalta totta, että osa näistä on sattumien sarjaa, tai niiden takana voi olla määrätietoista työskentelyä itsensä sekä muiden osapuolien kanssa. Tuulan kuvauksessa onnistumisessa korostuivat nähdäkseni ihmissuhteet ja niiden toimivuus. Onko perhehoidossa, sen haasteissa ja onnistumisissa kyse ihmissuhteista, siis vain ihmissuhteista, joiden toimivuus takaisi hyvän perhehoidon ja sijaishuollon toteutuksen? Tätä olen usein pohtinut myös vanhempien kanssa, joiden lapsi on sijoitettu perhehoitoon. Kokemuksia on useita, jokainen niistä on erilainen. Tarkastelen tässä kirjoituksessa perhehoidon toteutumista ihmissuhteiden näkökulmasta, vaikka kyse on paljon muustakin, niitä väheksymättä.

Saanko olla joskus huono?

Me ihmiset olemme sosiaalisia ja lähtökohtaisesti haluamme tulla toimeen muiden kanssa, sillä ilman tätä taitoa ei tuntemaamme yhteiskuntaa nykyisellänsä olisi, ja elelisimme kovin erillämme toisia ihmisiä vältellen. Ihmissuhteiden osalta puhutaan monesti siitä kohtaavatko kemiat, ja ikään kuin todetaan mahdollinen kemioiden kohtaamattomuuden olevan luonnonlaki, jolle ei voi mitään, eikä tuota kemiaa voi muuttaa toisenlaiseksi. Toisaalta kaikissa ihmissuhteissa on omat karikkonsa, hyväkin kemia voi tarkoittaa joskus riitautumista, riitelyä, väärinymmärtämistä, pahoittamista ja loukkaantumista. Meillä kaikilla on joskus huono päivä, ja emme siedä joitakin ihmisiä, suutumme ja saatamme sanoa ikävästi meille rakkaille ihmisille. Ajattelen tämän kaiken olevan osa inhimillistä elämää, ja juuri se tekee ihmissuhteista tärkeitä, sillä niissä on mahdollisuus aina kasvaa ja kehittyä, oppia itsestänsä ja omista toimintamalleistansa. Ihmissuhteet, olipa ne mitä tahansa, ja miten tahansa muotoutuneet vaativat hoitoa ja ylläpitoa toimiaksensa. Perhehoito sijaishuollon muotona kuitenkin haastaa kovin monella tapaa sen eri osapuolia, ja se kysyy meiltä joustoa ja sitä, että saammeko olla joskus huonoja?

Perhehoidon erityisyys

Miksi perhehoito sitten haastaa? Tai miksi ei samalla tavalla puhuta haasteista lapsen ollessa sijoitettuna laitokseen? Perhehoidossa kohtaavat kovin intiimillä tavalla julkinen ja yksityinen. Perhehoito on julkista hallintotehtävää yksityisessä perheessä ja kodissa. Sijoitetun lapsen vanhemmat, muut lapselle tärkeät läheissuhteet limittyvät sijaisperheessä toisiinsa. Toisiinsa limittyvät myös ammattilaisten, huostaanotetun lapsen vanhemman, lapsen, perhehoitajan erilaiset inhimilliset tunteet, jotka kumpuavat ihmisten erilaisista kokemuksista elämästä, perheydestä, vanhemmuudesta sekä kodin ajatuksesta.

Perhehoidossa tapahtuvan yhteistyötä tuleekin lähestyä erilaisella orientaatiolla kuin laitosmuotoisessa sijaishuollossa, jossa pätevät eri lainalaisuudet.

Perhehoito voi haastaa sen eri osapuolia, ja kaikki me tiedämme miten hankalaa, on ihmissuhteissa ilmeneviin ongelmiin puuttua, ja monessa tilanteessa ongelman ilmiasu ei ole se oleellisin, juuret ovat paljon syvemmällä. Ihmissuhteiden haasteet eivät korjaudu mahtikäskyillä, joka korkeintaan lakaisee vaikeudet maton alle. Traumatietoisuudesta tai traumainformoidusta tavasta tehdä sosiaalityötä puhuttaessa kyse on sensitiivisestä tavasta kohdata toinen, ei tapa hoitaa jotakin tai olla terapeutti. Kun kohtaamme ihmisen, jonka toiminta näyttäytyy jäsentymättömältä, kysymmekö ’Mikä sinussa on vikana’ vai olisiko toimivampaa kysyä ’Mitä sinulle on tapahtunut’?Kyse on kohtaamisesta ja toiminnan taustalle näkemistä. Lastensuojelussa ja sosiaalityössä-ja ohjauksessa kyse on tuen antamisesta joka tukee yksilöiden sekä perheiden selviytymistä, vahvistamalla asiakkaan elämänhallintaa ja toimintakykyä.

Riittävä tuki huostaanotetun lapsen vanhemmalle

Meille kasvatus- ja perheneuvonnan lastensuojelutiimiin tulevat yhteydenotoista osa liittyvät huostaanotettujen lapsien vanhempien haasteisiin perhehoitajien kanssa, jotka kovin usein liittyvät vielä vanhemman kokemukseen riittämättömästä tuesta tavalla tai toisella. Ihmissuhteisiin on hankala antaa neuvoja puhelimitse tai yksittäisten kohtaamisen aikana. Se mitä neuvomme on ottaa asia puheeksi. Fakta on se, että huostaanotetun lapsen (ja avohuollonkin asiakkaana olevan lapsen vanhempi) saattaa tarvita erityistä ohjausta ja resursseja, kuten myös perhehoitaja haastavissa tilanteissa. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia ennakollisesti yhteistyön tuesta perhehoitajan, sijoitetun lapsen ja hänen vanhempansa osalta, kuten myös toimia yhteistyönmahdollistajana osapuolten välillä. Perhehoidon tuesta vastaava työntekijä puolestansa tukee perhehoitajaa tehtävässänsä yhteistyössä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Nämä kaikki tulisi olla huomioituna lapsen asiakassuunnitelmassa, joka on tärkeä dokumentti asiakkaan ohjauksen, tiedonsaannin ja oikeusturvan varmistamiseksi. Se auttaa myös arvioimaan tarvittavien tukitoimien toteutumista ja niiden vaikutuksia. Asiakassuunnitelma on olennainen myös sosiaalityön väline, sillä siinä kuvataan lapsen, huoltajan ja vanhemman tilanne sekä asetetaan tavoitteita ja käsitellään palvelujen ja tuen tarvetta heidän näkökulmastaan, joista yksi on yhteistyön toteutuminen.

Lopuksi

Toki viranomaistyö ja lastensuojelun työ on muutakin kuin asiakassuunnitelmia, dokumentointia ja hallintopäätöksiä. Se on ennen kaikkea suhdeperustaisuutta, ihmissuhteita, jossa jokainen on osa vuorovaikutuksen kudelmaa ja systeemiä, ei vain jokin irrallinen osa. Onnistunut huostaanottoja sekä sijaishuollon toteutus vaativat resursseja, ilmaiseksi se ei tule, mutta vaivannäkö yleensä kannattaa, kuten Tuulan tapauksessa.

Petri Segerholm
Lastensuojelutiimin johtava asiantuntija

PS. Tarkastelemme kirjoitukseeni liittyvää teemaa perheiden päivän seminaarissamme 15.5, jossa pohdimme turvan käsitettä.