Vapaaehtoistyö on yhteistyötä
Järjestöt ovat olleet kevään aikana paikoitellen kovankin kritiikin kohteena. Mielipidepalstoilla on ihmetelty ääneen muun muassa järjestöjen työntekijöiden rooli vapaaehtoistyössä, ja jopa kysytty, mikseivät järjestöt voisi pyöriä täysin vapaaehtoisvoimin? Kaikki vaikuttava toiminta vaatii kuitenkin tekijöiden lisäksi myös muita resursseja kuten tiloja, tukea ja toiminnan koordinointia. Näistä vapaaehtoistyön mahdollistavista resursseista vastaavat järjestöjen työntekijät ammattiosaamisellaan.
Kasperilla on kaksi toiminnan kärkeä. Lasten ja nuorten eroauttaminen ja lastensuojelun vanhempien tukeminen. Tämän blogi kertoo lastensuojelun vanhempien tekemästä vapaaehtoistyöstä lastensuojelun, tarkemmin kehittämisen ja vaikuttamisen, parissa.
Mitä vapaaehtoisvoimin tehtävän kehittämisen ja vaikuttamisen mahdollistaminen vaatii?
Vapaaehtoisuudella tarkoitetaan tärkeäksi koetun asian eteen toimimista. Se on epäkohtiin puuttumista oman tekemisen kautta. Tekemisen primus motorina toimii ihmisen halu muuttaa maailmaa ja auttaa, olla vaikuttava – osallinen. Vapaaehtoiset lastensuojelun kokemusasiantuntijamme, eli Kehittäjävanhemmat ovat vanhempia, joilla on halu tehdä lastensuojelusta parempaa koko perheelle. He haluavat oman kokemuksensa kautta poistaa stigmaa ja parantaa sekä lastensuojelun palveluiden oikea-aikaisuutta että kohtaamisen laatua, nostaa esille vertaistuen merkitystä ja korostaa osallisuuden kokemuksen tärkeyttä. Jotta tämä halu voi toteutua kaikille osapuolille turvallisesti ja rakentavasti, tarvitaan vanhempien kokemusten lisäksi ammattilaisten tietoa, aikaa, resursseja ja verkostoja. Kasperin lastensuojelun tiimin asiantuntijat tuovat yhtälöön nämä osat.
Mitä Kehittäjävanhemmat tekevät?
Kehittäjävanhempiin kuuluu tällä hetkellä noin 40 Soihtu-valmennuksen käynyttä lastensuojelun kokemusasiantuntijavanhempaa. Kehittäjävanhemmat ovat aktiivinen ja aikaansaava vapaaehtoisten yhteisö, joka antaa aikaansa ja työpanostaan lastensuojelun kehittämiseen lähes viikoittain. Pyydämme vanhemmilta heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan ajankohtaisista asioista, työstämme moniasiantuntijaisesti uusia kohtaamisen ja tuen työvälineitä, tuemme vanhempien jaksamista vertaistukihenkilöinä ja kokemusasiantuntijoina yhteisten ryhmäkeskustelujen avulla sekä tarjoamme kaikille mahdollisuuksia kehittää osaamistaan erilaisten lisäkoulutusten avulla. Olemme tehneet myös pitkiä yhteisiä projekteja, joista tuoreimpana täysin vapaaehtoisvoimin keväällä 2025 toteutettu Yleisilme siisti – tunnetiloja lastensuojelu perheen kotona -taidenäyttely, josta voi lukea lisää täältä.
Järjestöt tarvitsevat vapaaehtoisia ja vapaaehtoiset järjestöjä
Ilman Kehittäjävanhempien vapaaehtoistyön panosta lastensuojelun hyväksi jäisi moni innovaatio syntymättä, oivallus tekemättä ja tarve täyttämättä. Mutta ilman järjestöjä ja sen asiantuntijoita, jäisi kokemustiedon rinnalta puuttumaan ammattitieto lastensuojelusta sekä verkostot ja yhteistyökumppanit yhteisten tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Kyse on ennen kaikkea yhteistyöstä, jossa kaikilla on oma roolinsa. Vastineeksi ajastaan vapaaehtoiset saavat Kasperilta tukea, tietoa, uusia taitoja ja ennen kaikkea yhteisön, jossa kaikki jakavat saman tavoitteen: tehdä lastensuojelusta hyvä kaikille.
Nea Aarva, lastensuojelun asiantuntija
« Edellinen kirjoitus: Eronnut vanhempi – tämän haluaisin sinun tietävän