Haemme toiminnanjohtajaa

Ajankohtaista | 10.11.2021

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry on lastensuojelun ja perheiden tukemisen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tehtävä on tukea perheiden hyvinvointia ja toimivia perhesuhteita perheiden murroskohdissa. Teemme töitä erityisesti vanhempien eron kokeneiden lasten ja nuorten kanssa sekä lastensuojelun asiakkaana olevien lasten ja nuorten vanhempien kanssa. Kasper ry:ssä työskentelee toiminnanjohtajan lisäksi 11 työntekijää.

Toiminnanjohtajana vastaat Kasper ry:n toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu henkilöstöjohtaminen, talouden suunnittelu ja seuranta, toimintaprosessien johtaminen sekä asioiden valmistelu yhdistyksen hallitukselle. Vaikuttamistyö, viestintä, yhdistyksen edustaminen ja verkostoyhteistyö kuuluvat myös keskeisiin työtehtäviin. Työskentelet tiiviisti yhdessä Kasper ry:n asiantuntijoiden ja luottamusjohdon kanssa sekä yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.

Odotamme sinulta

  • vankkaa henkilöstö-, talous- ja substanssijohtamisen taitoa
  • kokemusta strategisesta suunnittelusta toiminnan kehittämisen näkökulmasta
  • vahvaa osaamista lastensuojelusta ja perheiden kanssa työskentelystä
  • vahvaa viestintäosaamista ja erinomaisia esiintymistaitoja
  • kykyä vaikuttamistyöhön ja verkostojen kehittämiseen
  • taitoa ja valmiutta kehittää liiton toimintaa ja jäsenkysymyksiä
  • kokemusta STEA-rahoitteisesta toiminnasta ja valmiutta myös muun rahoituspohjan kehittämiseen
  • ylempää korkeakoulututkintoa
  • johtamiskoulutusta
  • englannin kielen taitoa; ruotsin kielen taito katsotaan eduksi
  • valmiutta ajoittaiseen iltatyöhön

Arvostamme innovatiivista ja kehittävää työskentelyotetta sekä järjestökokemusta. Etsimme henkilöä johtamaan asiantuntijoita osallistavalla, dynaamisella ja dialogisella tavalla. Avoinna oleva tehtävä edellyttää itsenäistä työotetta ja hyvää oman sekä työyhteisön työn johtamisen taitoa. Tehtävä on näköalapaikka alati kehittyvälle lastensuojelun järjestökentälle ja perheiden moninaisiin elämäntilanteisiin.

Tarjoamme

  • monipuoliset ja vastuulliset tehtävät
  • mahdollisuuden yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön
  • osaavan ja työhönsä sitoutuneen työyhteisön
  • tehtävät, jotka kehittyvät ajassa mukana ja vastaavat perheiden ajankohtaisiin tarpeisiin

Työ alkaa sopimuksen mukaan tammikuussa 2022. Kasper ry:n toimitilat sijaitsevat osoitteessa Malminrinne 1B. Työtehtäviä on mahdollista tehdä osittain etätyönä.

Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen rekrytointi@suomenkasper.fi viimeistään 26.11.2021. Otsikoi viestisi TOIMINNANJOHTAJAREKRY. Tallenna hakemus ja CV samaan tiedostoon ja nimeä se SUKUNIMI_KASPER.

Haastatteluiden ensimmäinen kierros pyritään järjestämään 13.12. klo 18-20, 14.12. klo 17-20 ja 15.12. klo 17-20. Haastatteluiden toinen kierros järjestetään 20.12. klo 17-20.

Lisätietoja avoinna olevasta tehtävästä antaa hallituksen puheenjohtaja Kari Lankinen, puh. 050 567 5625, ti 16.11. klo 17.30-19.00 ja ma 22.11. klo 17.30-19.00.

Haku